28. tammikuuta 2009

Sijaistoimintojen kuninkuusravit

Koeviikko tulla tuupahti, nyt on tehty jo kahdet kokeet, vielä neljä jäljellä. Onneksi huomisen jälkeen tulee kolmen päivän levähdystauko, mutta sekin pitäisi käyttää hyödyllisesti lukemiseen. Aivan kuten tämäkin aika. Saa nähdä mitä siitä tulee. Suunnitelmissa ainakin matikan kirjotuksiin lukiessa olisi nakata läppärillä kaapinperää, jottei ajatukset harhaudu mihinkään datailuntyyliseen. Pöytä on myös suunnitelmissa tyhjentää, jottei kynsiä tulisi saksittua 2 mm mittaisiksi, ku ne tarvitsee säännöllistä leikkausta!

Joku viikko kokeilin päivien aikatauluttamista, ja hyvin se toimikin, tuli tehtyä asiat ajallaan. Huonompi puoli siinä oli, että aina tuli niitä ennalta suunnittelemattomia menoja, jotka sitten veti aikataulun mylälle. Joka tapauksessa, meinasin ainakin 20.3. asti koettaa jonkinlaista aikataulunpoikasta pitää, että noihin kirjotuksiin tulis panostettua.. Kuulostaa takuulla hullulta, mutta niin olen minäkin! Jos sitä edes joskus oppisi olemaan aikaansaava, edes hetkellisesti.

Nalan juoksut jatkuu, mutta muuten koira on ennallaan. Tokokokeisiin tuli ilmottauduttua (kuukauden päähän) mutta vielä ollaan treenailtu pääasiassa nomea. Pieksämäen jälkeen ei tottista olla hiottu ja varmaan vähemmälle se jääkin näiden juoksujen takia, kun ei hallille päästä. Kyllä nuo liikkeet toimii, ellei mene jotain tosi tyhmää tekemään. :)

Ja ihan pakko on haastaa myös blogia lukevat kirjoittamaan päiväkirjaa 2. helmikuuta eli ensi maanantaina! Itse ainakin aion. :)

Ei kommentteja: