21. joulukuuta 2011

Askel ulos aurinkoon, sateeseen, lumisateeseen

Miten kuluttaa aikaansa 6 tunnin junamatkalla? Lukien, kuunnellen musiikkia, katsellen elokuvia ja kirjoittaen. Kirjoittaminen on listalla viimeisenä, mutta kyllästyin jo lukemiseen ja elokuviin. Musiikkia jaksaa kuunnella aina, mutta jotain muutakin pitää olla, koska mietiskelemiseenkin kyllästyy nopeasti, tai ainakin 6 tuntia on siihen liikaa. Jottei blogi näyttäisi aivan aivokuolleelta ulkopuolelle, pitää välillä täyttää sitäkin jollain kirjainsekoituksella. (Ja koska kuvien lisääminen on VR:n sponsoroimalla netillä hieman hidasta, lisään kuvat heti huomenna torstaina!)

Syksy ja alkutalvi on olleet kivoja ja hieman erilaisia tavallaan. Puhun nyt omasta puolestani (ai niin, tämä oli koirablogi..). On käyty retkeilemässä uusissa paikoissa ja itse pääsin tekemään ensimmäistä harjoitteluani terveysasemalle. Reissattu ollaan Iin ja Helsingin väliä kohtuu tasapuolisesti. Joku hyvä puoli Keski-Suomessa siis. (No eipä vaiskaan, se on ihan mahtava paikka metsineen, mäkineen ja järvineen.)

Syyslomalla siis tehtiin muutaman päivän retki Kolille Marjon kanssa, koiravahvistuksina Nala ja Ansa. Valkkasin koneelta pari kuvaa, joilla voisin kertoa reissusta, mutta niitä kertyikin yli 20. Onnistuin karsimaan vähän vähemmäksi.. Sanoilla sitä reissua ei voi kuitenkaan niin hyvin kuvailla, joten varoitan kuvavyörystä (jonka vapautan torstaina..)!

Reissu aloitettiin heti perjantai-iltana. Ukko Kolille saavuttiin kymmeneltä illalla, joten pimeässä piti etsiä ensimmäinen mökki, Ikolanahon tupa. Parin kilometrin kävelemisen jälkeen tupa löytyi pimeyden keskeltä. Ulkona oli vilpoisa keli, joten mökkiä piti ruveta heti lämmittämään, mutta ei se tainnut aamuunkaan mennessä olla ihan lämmin..

Ikolanaho ja mökki

Lauantaiaamuna vetästiin puurot ja makkarat naamaan ja lähdettiin päivän 16 kilometrin taipaleelle. Matkalla oli monta mäkeä ylös ja alas, mutta kyllä niiden maisemien jälkeen muistaa, miksi niitä ylämäkiäkin kannattaa jaksaa tarpoa! Ihan mahtavaa istahtaa syömään eväitä ja miettiä vain, että kuinkahan kauas sitä mahtaa juuri sillä hetkellä nähdä..

Ryläyksen kiviputouksella
 
Ekana päivänä oltiin liikenteessä noin 8 tuntia taukoineen ja se näkyi kyllä koirissakin, kun laitettiin levolle.

Uni maistuu retkeilijöille

Seuraavat päivät olivat kävelemisen suhteen keveämpiä etappien ollessa lyhyempiä, tosin reppu aiheutti minulle ylimääräistä vaivaa vetäessä hartioita taaksepän turhan hanakasti. Koirille eka päivä oli vain lämmittelyä, sillä ne oli aina valmiina lähtöön eikä olis saanut metsästä millään tarpeekseen. Eikä kyllä mekään, koska paikka onnistui lumoamaan loppuiäksi.

Vaihtelua mäkisiin maastoihin tarjosi tämä lautta

Joka tapauksessa, sunnuntaina käveltiin Lakkalan perinnetilan läpi ja juututtiin kameroiden kanssa ihailemaan vanhoja rakennuksia ja maisemia. Paikalla oli muutama lammas pihavahtina (tai siltä ne ainakin näytti, pelottavia olivat). Koiratkin tuijotteli omituisia otuksia, mutta jättivät mulkoilijat rauhassa syömään pötsistä noussutta ruokaansa. Samana päivänä poikettiin myös Pirunkirkolla, joka on 30 metriä pitkä halkeama kalliossa, muodostaen 3 "kamaria", eli se oli piirretyn salaman muotoinen. Ihan perälle pääsi vain lankkuja pitkin..

Lakkalan tilalla
Heinäseipäitä lampaiden jäljiltä
Pihavahdit itse

Tämänkertainen mökki todettiin hyvin vetoisaksi, vaikkakin kamina lämmitti niin hyvin, että yläsängyllä olemista olisi voinut kutsua saunomiseksi. Aamulla pihapiiriin tuli joukko lapsia valvojineen, ilmeisesti luokka luontopolkuilemassa. Ei me niin syvällä metsässä oltukaan.. Edellispäivänä ainoa bongattu ihminen oli kyllä tosin Mersulla köröttelevä mies, joten sekin loi jo hieman sellaista epäeräilyn tuntua.

Jatkoimme matkaa taas, kunnes pysähdyimme taas. Maisemat! Tauko! Kamera! Esille! Nyt! Tämä päivä oli ensimmäinen, jolloin eksyimme reitiltä. Päädyimme 100 metrin poikkeaman jälkeen takaisin polulle, vaikka mietittiinkin oikoreittivaihtoehtoa (eli metsäustotietä). Huijaaminen ei tälläkään kertaa olis kannattanu, sillä päästiin näkemään itse Pielinen korkealta ja kovaa. Illaksi päädyttiin taas samaan Ikolanahon kämppään, joka nyt ehti jo lämmetäkin vähän paremmin yötä vasten.

Nala, takanaan Herajärvi
Tämän selviytyjän takana siintää Pielinen

Seuraavan päivän missio oli päätyä ehjänä kotiin asti. Ja niin tehtiin. Voisin sanoa päätteeksi, että jos et ole käynyt Kolilla koskaan ja mietit vaelluskohdetta, suosittelen Kolia lämpimästi. En sitten tiedä, että jos joskus pääsen haaveilemalleni Alppien reissulle, miltä Suomen pienet kukkulat näyttäis sen jälkeen..

Syyslomaa seuraavat 7 viikkoa kävin nykyisten opisntojeni ekaa harjoittelua, mikä tiesi iltalenkkejä. Lisäksi pitkään kestänyt lumettomuus ankeutti niitä, koska meni pitkään ennenkä uskalsin mennä sinne pimeän järven pimeälle rannalle lenkile. Tänä talvena kun ei ole ollut sakemannia henkisenä turvana! Labbis olisi vain superiloinen jos joku hiippari tulisi lenkillä vastaan, olisi vain vailla rapsutuksia ja hellyyttä.. Mutta nyt sitä lunta on!

Paitsi etelässä. Siellä vietettiin joululoman eka osa. Sadetta kyllä oli, mutta lumi puuttui. Sateen keskellä päästiin myös aksaamaan, josta Nalalla on tooosi pitkä aika, Kannuksessa ehkä viimeksi. Tehtiin hyppyjä ja putkea vähän vapaalla tyylillä. Ohjaus saattoi olla vähän hukassa, mutta hauskaa se kummiski oli!

24. syyskuuta 2011

Kesä kului, syksy yllätti

Vantaa oli niin mykistävä kaupunki, että blogikin on ollut mykkänä pitkän aikaa. Nyt kuitenkin porskitaan Jyväskylässä koulun taas alettua melkein kuukausi sitten. Sen jälkeen onkin ollut hoppua yhden jos toisenkin tehtävän kanssa ja kuorma mahtaa kevetä vasta syyslomaksi.

Nalan varvas on lähtenyt toipumaan hyvin, vaikka juhannuksena Nala ontui ja kevensi painoa jalalta välillä sen jälkeen kun oli ottanut spurtin hihnassa. Lasta saatiin pois jo kahden viikon jälkeen, kun varvas näytti paranevan hyvin eikä tulehduksesta ollut merkkejä. Sidettä pidettiin vielä muutaman päivän, että haava saisi vielä umpeutua rauhassa. Varvas näyttää nyt ihan normaalilta, vaikka harottaa vähän toisen tassun varpaisiin verrattuna. Nyt ollaankin päästy hiljalleen kasvattamaan kadonnutta kuntoa takaisin.

Kesällä ei tosiaan tullut paljon liikuskeltua PK-seudun ulkopuolella (töiden viedessä aikaa myös viikonlopuilta) ja sen lisäksi treenitkin jäi tosi vähäseksi juurikin tuon varpaan takia. Nala sai kuitenkin touhuta ja kömytä Ansan ja Elmon kanssa niin ei sen aika ihan tylsäksi käyny.

Meidän molempien kesä oli siis vähän erilainen mihin on totuttu. Elämä kaupungissa on aivan erilaista mitä maalla, mutta nyt sen havaitsi ihan konkreettisesti itsekin. Mukavaa vaihtelua kyllä kesä tarjosi, mutta pääkaupunkiseudun asuminen sopii mulle vain väliaikaisratkaisuna, sen totean. Vaikka Jyväskyläkin on kaupunki, niin ympäristönä se on aivan erilainen. Ehkä se on sitten nuo metsät ja järvet, jotka vetää mua puoleensa. Ketäpä ei.


Päivystyksessä, ensiapu jalassa

Jälkeenpäin toteutettu kohoasento.
Nala ottaa rennosti kun sai tötterövapaata.

Nala täytti 4 vuotta 8.7., muttei saanut itse syödä kakkuaan..

Ehdin moikkaamaan Onniakin elokuussa!

Onnin lempikausi eli jänestyskausikin on taas alkanut. Syyslomaa odotellessa, että päästään katselemaan, mitä sieltä Iin metsien uumenista löytyisi. On Onni päässyt nyttenki metsälle, mutta saalista ei ole kuulunut ainakaan minun korviin. Elokuussa kotona käydessä sen sijaan harjoiteltiin tai muisteltiin Kannuksessa opeteltuja tokotaitoja, ja hyvin ne on äijän päähän jäänyt, vaikkei ne ihan viimeseen asti hiottuja taitoja olekaan. Hauskaa oli kyllä molemmilla!

14. kesäkuuta 2011

Viiltävä hyökkäys alavasemmalta

Nyt ollaan jo kolmatta viikkoa nauttimassa etelän kesästä. Eipä silti alkanut sekään kovin hehkeissä tunnelmissa, kun viikon olemisen jälkeen tapahtui vähemmän kivoja juttuja.. (varoitus: luvassa pitkä kertomus tapaturmaisesta iltapäivästä ja sen jälkeisestä ajasta)

Reilu viikko sitten lauantaina olin Nalan ja Ansan kanssa lenkillä tutustumassa uusiin maisemiin. Ilma oli kyllä kieltämättä lämmin. Sen takia ajattelin, että kuljen Keravajoen rannalle, misä olin edellisenä päivänä jo käynyt. Otin kirjanki mukaan, että saan rauhassa nautiskella lämpimästä kesäpäivästä. Kuljettiin polkua pitkin rannalle ja otettuani muutamat valokuvat kaivoin kirjan esiin alkaakseni lukemaan.

Koirat leikki pitkästä aikaa keskenään, mikä oli kyllä hauskaa, ku Nala ei siihen hommaan enää kovin usein rupea. Ansan tullessa mun viereen istuskelemaan huomasin kalliolla verta ja kirosin mielessäni jo valmiiksi, että siinä meni se kiva päivä. Tutkimisen jälkeen havaitsin Ansalla kaksi haljennutta anturaa ja Nalalla yhden. En viitsinyt niitä sen tarkemmin tutkia, vaan päätin, että päivystyksessä niitä on käytävä näyttämässä. Kiersin pienen kiekan, jotta näkisin mistä haavat oli tullu, ja lasiahan sielä oli. Ei kylläkään pulloja vaan ihan ikkunanlasia pienenä kasana..

Koirat oli pakko kävelyttää pienen kosken yli (itse pääsin kuivana..) läheiselle rannalle, johon meitä tuli kyyti hakemaan. Päädyttiin Vantaan päivystykseen, jossa päästiin aloittamaan tikkausoperaatio klo 19 jälkeen (tapaturma sattui klo 16). Molemmat pääsi vuorollaan unten maille. Vaikka Ansalle tuli haavat kahteen eri tassuun, se pääsi silti "vähemmällä" (ne oli siis "vain" luukalvolle saakka..) kuin Nala, koska sen haava ulottui niveleen saakka: lasi oli viiltänyt nivelen poikki. Putsauksen ja tikkauksen lisäksi jalkaan piti laittaa siis lasta. Ja lastan piti antaa olla siinä viikon. Eläinlääkäri totesi, että tulehdusriski on hyvin suuri, koska haavaan oli mennyt niin paljon kaikkea ryönää plus että viikon vaihtamatta oleva lasta antaa haavalle hyvin aikaa muhia, kun sitä ei pääse tuulettelemaan ja putsaamaan välissä. Mikäli haava ei lähde parantumaan, olisi tulehdus nivelessä asti, mikä tarkottaisi, että varvas pitäisi amputoida sitä seuraavasta nivelen kohdalta. Kyseessä on siis takajalan uloin varvas.

Viime perjantaina käytin Nalan lastan vaihdossa ja sieltä paljastui yllätys. Haava oli täysin kuiva! Eläinlääkäri ja eläintenhoitajakin odotti, että lastan alta paljastuisi pahalta haiseva ja märkivä haava. Itse en tiennyt mitä odottaa, koska pelkäsin mitä sieltä pahimmillaan voi tulla (ja myös todennäköisesti) mutta toisaalta Nala ei ole missään välissä osoittanut kipuilua (ei ennen eikä jälkeen tikkauksen). Ylihuomenna tiedetään tilanteesta taas enemmän, kun saadaan tikit pois. En uskalla sanoa, että näyttää hyvältä tähän mennessä, mutta lupaavalta kuitenkin.. Joka tapauksessa lastaa tulee pitää noin 6-8 viikkoa eläinlääkärin arvion mukaan. Nalalle ei sitten ainakaan kesäkuntoa kasvateta...

Että näin mukavasti meijän loma Vantaalla alko. Tiedänpähän nyt, missä en enää käy lenkillä.

23. toukokuuta 2011

Poikkeus sääntöön

Jokaisessa säännössä on poikkeus. Siten myös säännössä, että jokaisessa säännössä on poikkeus, täytyy olla poikkeus.

Paradoksit pistää pään pyörälle ja ajattelemaan liikaa, mutta silti niitä on mukava pohtia.. Asiaan. Maaliskuussa (meneepäs aika nopeaa..) kerroin, että Nalaa luullaan lenkillä aina pennuksi. Voin täten ilmoittaa, että kerrankin sitä veikattiin vanhemmaksi mitä se on!! Tosin itse kysyin ihan vasiten, kun tuli vastaantulijan kanssa poristua. Ja taisipa sillä itselläänkin olla pieni labbisnarttu..

Maaliskuun jälkeen on ehtinyt lumet sulaa ja kesälomakin alkaa. Pääsiäisloma vietettiin Helsingissä ja käytiin mutka Tammisaaressakin. Tässä pian otetaan suunta takaisin etelään, jotta saataisiin loma tehokkaasti käyntiin. :)

Kesän tavoitteena on päästä edes jonkun verran etenemään nomen (ja tokonkin) osalta, vaikka Nalan into taas pääsi laskemaan. Riehuminen oli talven hommia, ja kevään tullessa on intoilu jäänyt vähemmälle. Mutta mikäli sattuu hyvä sauma ja palikat on kohillaan jne, katsotaan kyllä joku nomekoe, mihin mennään kokeilemaan onneamme. Joka tapauksessa touhuilua jatketaan, vaikkei se kyllä enää ole niin koetavotteista, mitä Kannuksessa.

Elmo, Ansa ja Nala Helsingissä

Nala tutustui ensimmäistä kertaa Suomenlinnan puolustusjärjestelmiin

Köhniöjärvellä kesäiltana.
Oma talo tai mökki järven rannalla
olis kyllä mahtava omistaa..

24. maaliskuuta 2011

Mursukevennys

Tietokoneellani näytönsäästäjänä on kuvasarja, johon tulee koneellani olevia kuvia satunnaisessa järjestyksessä. Minusta oli tavattoman huvittavaa, että eräs kerta nämä kuvat tulivat peräkkäin. Ne muistuttavat epäilyttävästi toisiaan, ainakin jollain hyvin vääristyneellä ajattelutavalla. :D


14. maaliskuuta 2011

Pentupäiväkirja

Täällä Jyväskylässä kuljeksiessa tulee joka päivä vastaan uusia ihmisiä ja koiranulkoiluttajia. Jotkut pysähtyvät kyselemään ja usein se ensimmäinen kysymys on, että minkäs ikäinen tuo koira on. Tai oikeastaan, että onko se vielä pentu. Laskelmieni mukaan noin 100% kyselijöistä toteaa vastaukseen suurin piirtein näin: "Ai se on niin vanha! Se näyttää ihan pennulta." Rodun ovat sentään arvanneet oikein ja päätelleet, että Nala edustaa sitä "sporttilinjaa". Ilmoitan täällä blogissa sitten juhlavasti, kun joku vastaantulija kysyy, kuinka monta vuotta Nala on. :) Se tapahtuu ehkä sitten, kun musta väri alkaa vaihtua harmaaksi. Mutta ettei kukaan käsitä tätä väärin, en ole siis pahalla tuulella siitä, että Nala on niin pentumainen, minusta se on vaan hassua. Pysyköön hassuttelevana pentuna niin kauan ku jaksaa. (Isäni muuten kutsuu Nalaa vielä penskaksi, ehkä Nala ymmärtää siitä olla kasvamatta..?)

Hiihtolomalla tein pienen kuvapäivityksen, mutta en lopussa saanut lisättyä siihen enää tekstiä. Hiihtoloma meni kaikenlaisissa touhuissa ja ulkoiltua tuli kyllä mukavasti. Pulkkamäki piti tietysti käydä laskemassa että saatiin syödä pullaa. Nala tosin oli menossa mukana ja taklasi minut hankeen laskiessani pulkalla! Myös mökillä tuli käytyä ja kelkalla ajeltua. Nalan tehtävä mökillä oli lähinnä hiihtäjien pujottelu ja rapsutusten taktinen keräileminen. Nala alkaa jälkimmäisessä siirtyä harrastelijasarjasta ammattilaissarjaan..

Hiihtoloman jälkeen aurinko on suosinut myös Jyväskylää ja pitkästä aikaa otin myös kameran mukaan jäälle, jolla on myös kantohanki, huippua!

Aaaarteita!

Nala löysi jäältä myös leikkikaverinsa dalmiksen. 
"Oho, olipa törmäys lähellä!"

Harmi, kun on niin epätarkka kuva, mutta katsokaa tuon koiran asentoa ja kertokaa mihin se on menossa. :D

Nala-Roo

Ja nämä on viettänyt koko talven meijän lähirannassa avantouimareiden seurana. Lopputalvesta joku fiksu on jopa tajunnut kieltää ruokinnan kyltillä.

"Anna leipee!"
Hiihtämässä ollaan käyty hiihtoloman jälkeen. Nala on saanut siis vähän rankempaa lenkkiä koittaessaan pysyä mun perässä, koska hanki ei kanna tassuttelijaa ihan yhtä hyvin. Mutta onneksi minunkaan vauhti ei päätä huimaa. Välillä saatetaan jumittaa nauttimaan auringon lämmöstä ja pienestä tuulen vireestä. Ah, kevättalvi. 

Mukavaa kevättä!

4. maaliskuuta 2011

Kevättalvipäivä

Nala ja miinaharavansa

Kevät on kiva, vanhat aarteet tulee taas esiin!

Linnut saa onneksi vähän hellempää
käsitelyä kuin tämä kutale



Kukas se liittyikään seuraamme!

Onni-ukkeli leikkisänä


22. helmikuuta 2011

Pakkaspäiväkirja

Päivitysväli heittää väkisinkin pituutta, ku meidän touhuissa ei sen kummempia uutiskynnyksen ylittäviä tapahtumia ole ollut. Pakkasesta huolimatta hengissä ja hyvissä voimin ollaan edelleen ja lenkit ovat välillä venyneet ajan X mittaisiksi, kun mukavat lumikenkäilijät ovat talloneet meille uusia polkuja tutkittavaksi. Jos aurinko ei ole muuten lämmittänyt, niin ainakin mieltä, kun ollaan satuttu komealle näköalapaikalle (joista Pohjanmaalla saa vain uneksia) tai rauhallisen lammen rantaan. Pakkasten avulla myös lähijärven jäällä pystyy taas kävelemään loistavasti, jess! 

Nala on päässyt myös leikkimään naapurin dalmiksen kanssa, ja tytöt tuntuvat tulevan hyvin juttuun. Ansan poistuttua sähköjäniksen virasta on mukavaa, että Nappis pääsee siltikin silloin tällöin revittelemään minkä jaloistaan pääsee. Raskaampia hommia olen Nalalla harjottanut koirahiihdon muodossa. Se on tosin vieläkin vähän.. sanotaanko, että pätkittäistä. Nala kyllä jaksaa juosta edellä ja tajuaa sen hyvin, ja hihnakin pysyy kireällä suurimman osan ajasta, mutta se veto jää vähän vähemmälle. Juostessa tuo veto on myös aika vähäistä, mutta pieni paine pysyy kuitenkin koko ajan.

Nala on jatkanut hulluttelujansa ja minä jaksan siitä iloita. Eräs päivä Nalan oli niin pakko päästä kantamaan jotain, että kevyemmän puutteessa mukaan tarttui 2kg käsipaino! Nyt se vaikuttaa olevan jo lemppari, kun lattialle jäädessään painot päätyvät useimmiten Nalan koppiin..

Puntin kans ei jaksais istua,
vaan mielummin hipsuttelis ees taas.

Hyvän paikan löydettyämme ollaan tehty linjaharjoituksia tasaisella sekä lumikasojen seassa. Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Palkkana olen käyttänyt narupalloa, koska siitä Nala tuntuu innostuvan eniten. Tottista ollaan tehty kans vähän sekaan. Tällä viikolla aikomus on mennä ihan oikeisiinkin treeneihin tottistelemaan. Näin autottomana hihkun ilosta, kun kerranki välimatka on meille sopiva! Vähän jänskättää, että minkälaiseen totuuteen me siellä törmätään.

PPP - possun punainen pallo
Kotoa kantautui viikonloppuna uutisia, että Onni ja Masi oli ottaneet yhteen ja Onni sai silmäkulmaan ja poskeen reiät, mutta silmä säilyi onneksi ehjänä. Onni ei tunnu käsittävän sitä, että Masi on nöyrä sille, eikä ole lainkaan haastamassa riitaa.

Lauantaina päästään vihdoin hiihtolomalle! Luvassa on toivottavasti mahollisimman paljon ulkoilua, mutta harmikseni mukana pitää kantaa myös kasaa luettavia tenttikirjoja. Joka tapauksessa mökillä pitää ehottomasti päästä käymään, kelkalla tietenkin!

6. helmikuuta 2011

Onni 8v!

Vain rohkeat vanhenee kunnialla.

Onni reilu 1-vuotiaana Oulun äitienpäivänäyttelyssä 2004

13. tammikuuta 2011

"Life has to be a little nuts sometimes.."

"..Otherwise it's just a bunch of Thursdays strung together"

Taas alkoi uusi tuntematon vuosi. Kulunut vuosi oli ainakin minun osaltani melko monivaiheinen ja omat suunnitelmat saivat uusiutua välillä isostikkin, mutta selviydyttiin silti! Alkuun pieni kertaus viime vuoden tavotteista ja mitä sinä aikana oikeasti ehti tapahtua. 

Ens vuodelle olisi tarkotus sitten tähdätä se eka nomestartti ja tokossa voittajaluokka. Tarkoituksena olisi saada linjat ja innostus kuntoon ja ehkä se vesityöskentelykin kohilleen, kunhan päästään veteen! Koetta taidan katsella syksymmältä. Voittajaluokkaan tahdon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä mitään laamailua en mielellään vierelläni katso. Se on kyllä välillä ollut vähän liian yleistä.

Keväällä koitin keskittyä siihen, että saisin Nalan vesityöskentelyn varmemmaksi ja tehtyä veteen myös linjaa paremmin. (Syksyllä 2009 se jäi tosi surkeaan vaiheeseen.) Intoa saatiin kasvatettua ja linjoja tehtyä maalle (aikaisempaa haastavampaan maastoon) ja veteen. Haku ilman riistaa oli Nalan motivaatiokuoppa. Silti uskallettiin ilmottautua kokeeseen, koska tiesin, että riista ja laukaukset virittää Nalan varmasti ns. koetunnelmaan. Siinähän kävi niin, että haastavat markeeraukset ja linja meni Nalalta sujuvasti, mutta haussa Nala "herkistyi muille hajuille". Luulin, että riistan kanssa se olisi ollut se helpoin. Mutta koekäynti tuli tehtyä ja siitä ALO3. Kokeen jälkeen on (täytyy myöntää, ja nolottaa) vain satunnaisesti reenattu nomea. Nalalla ei vauhti tahtonut riittää halutulla tavalla oikein siihenkään. Silti, ei me sitä unohdettu kokonaan, vaan jaksoin kyllä muistuttaa koiraa miten niitä juttuja tehtiinkään.

Kesällä kotona ollessani reenattiin myös tokoa voittajaluokkaa silmälläpitäen. Siinä vaiheessa olin jo hylännyt sen vuoden koesuunnitelmat sillä saralla, koska halusin nimenomaan pitää innon ja vauhdin hyvänä. Myös itselläni.. Se oli jo alkuvuodesta lähtien hankalaa, sillä leikkiminen tuotti ongelmia. Syksyllä ja nyt talvella Jyväskylässä ollessa toko on jäänyt hetkeksi unholaan (vaikkakin joitain tekniikkajuttuja ollaan hiottu tääläkin, esim. seuraaminen ja kaket). Nyt kun asiaa katsoo niin se on ollut ihan hyvä veto, sillä Nala on mukana ihan eri asenteella nykyään (siitä lisää myöhemmin).




Keväällä ja kesällä innostuttiin taas ramppaamaan jälkipellolla, tosin ei me taidettu siinä hirmuisesti edetä (enkä jaksa kattoa kesän päivityksiä). Esineitä otettiin mukaan hommaan ja Nala pääsi siitä jo jyvällekkin. Tuo oli kyllä semmoinen juttu mistä molemmat tuntui nauttivan: Nala sai nuuskuttaa ilmaista ruokaa maasta ja minun ei tarvinut tuskailla innon kanssa.

Tämän hetkisestä tilanteesta olen tohkeissani, enemmän kuin kukaan osaa arvata. Ansan lähdön jälkeen Nala on ollut välillä kuin mielipuoli verrattuna entiseen Nalaan. Nyt on lähestulkoon normaalia jos Nala tempautuu leikkiin sekunnissa ja tarraa jo toisella sekunnilla kintaasta kiinni ja kolmannella ravistelee sitä innoissaan. Ja vaikuttaa että Nala reagoi muutenkin paljon paremmin eri asioihin mitä aikaisemmin. Joten, tämän aion käyttää hyväkseni etenkin nomea treenatessa, mutta varmasti myös toko saa osansa. Toivon vain, etten onnistu pilaamaan tätä.

Ja kun nykyhetkeen päästiin, aion ilmoittaa, että mikäli olosuhteet sen sallivat (Nalan paksuuntuminen suhteessa ajan kulumiseen -yhtälö on vielä ratkaisematta), aion myös tänä vuonna (2011) ilmoittautua NOME-B -kokeeseen ja toivottavasti ehtisin useampaankin. Toko saa edetä omalla temmollansa, mutta aion keskittyä keskeneräisimpiin liikkeihin erityisesti.


Uuden vuoden uusia kujeita!