Pärjäilkää

Blogi pitää reilun neljän kuukauden tauon päivityksistä, koska aloitin matkani kohti Alankomaita ja vaihto-opintoja. Nala jäi vanhempieni nurkkiin levittämään talviturkkiansa lattioille ja toimimaan riistan talteenottajana. Tällä viikolla pidin isälle pienen harjoitustuokion Nalan ohjaamisesta ja vaikutti yhteistyö ainakin näin kuivaharjoitellessa sujuvalta.

Pohjoisen kesä oli kyllä taas liian nopea, mutta mökkeilyä ehti harjoittaa vähän useammin kuin parina aikaisempana kesänä. Onni ja Nala oli molemmat menossa mukana, kun kalasteltiin ja retkeiltiin. En muista milloin Onni olisi uinut edellisen kerran, mutta mökillä se joutui pakon edessä uimaan vähän matkaa. Soudellessa mainitsin Annelle ääneen, että Onni seisoskelee laitaa vasten tähyillen niin varmanoloisena, ja melkein heti: blumps! Ehdin juuri suunnitella Baywatch-tyyppisen pelastusoperaation, kun Onni jo tuli pinnalle ja huokaisin helpotuksesta. Toisen sekunnin aikana olisin jo hypännyt itse perässä. Onni pääsi niskaotteella takaisin veneeseen ja oli heti samoissa asemissa nojailemassa laitaa vasten.. Ainakaan pahoja mielikuvia sille ei tainnut tapahtuneesta jäädä.

Nalan kanssakin päästiin tavoitteisiimme, kun viime sunnuntaina napattiin tuo ALO1. Tälle kesälle ei oltais enempää ehdittykään starttaamaan, mutta saadaan alkaa jo henkisesti valmistautua ensi kesän avoimeen luokkaan. Kaikkea täytyy ainakin kokeilla! Kuulumisia syksyn sorstastuksesta jään itsekin odottelemaan, kunhan kausi ensin pamahtaa käyntiin. Kyyhkysjahtiin ei Nala luultavasti pääse.

Palatkaamme asiaan taas joulukuussa. Turinoita syksyn reissusta löytyy täältä.

Ensi-ilta

Täytyy myöntää, että joskus huono kenraaliharjoitus todellakin tietää loistavaa ensi-iltaa.

Eilen oli Ylikiimingin nome-b ja täytyy myöntää, että jännitin varmaankin enemmän kuin mitään meidän aikaisempaa koetta tai siltä se ainakin tuntui. En tiennyt mitä odottaa, kun edelliset treenitkin olivat menneet niin "loistavasti".

Koemaastona oli lampi ja korkea rantaheinikko, johon koiran lähetys tapahtui kuivalta turvealustalta. Kuva selittää ehkä enemmän.. Rantaheinikko oli sen verran korkeaa, että koiran näki vain, jos se sattui hypähtämään reilusti ylöspäin tai vilahtamaan silloin tällöin heinien välistä. Lämmintä oli noin 25 astetta, joten pienetkin tuulenvireet aiheuttivat puuttomalla koepaikalla helpotusta fyysiseen oloon. Henkinen olo oli edelleen aika tukala, kun seurailin 7 koiran suorituksia ennen meitä. Päätin kuitenkin, että täytyy vain muistaa tehdä asiat omassa rauhassa, kun siihen on näissä kokeissa mahdollisuus.

Koemaastoa

Meidän vuoro tuli ja Nala tuntui valmiilta työskentelemään. Odotellessamme sillä ei tainnut olla edes liiemmin kuuma, koska varjo ja kostea pohjavilla hoitivat hommansa paahteisella kelillä.

Tehtävä 1, ohjaus: Ohjaus oli periaatteessa helppo. Lokki oli rantaviivassa ja lähetys kohtisuoraan rantaa kohti. Häiriötä aiheutti noin 45 asteen kulmassa oleva vene ja siellä olevat toimitsijat SEKÄ veneen luona oleva hakuriista, josta tuomari sanoi, että ohjaus on epäonnistunut, mikäli koira hakee hakuriistan ohjaustehtävässä. Nala lähti (kuten aavistin) 2 kertaa venettä kohti siitä huolimatta, että olin saanut rintamasuunnan ja katseen kohti haluttua suuntaa. Kolmannella yrittämällä Nala lähti oikeaan suuntaan, mutta pysähtyi turvealueelle, eikä tuntunut tietävän mihin piti mennä. Käskin eteenpäin ja Nala teki pientä hakua siinä, mutta jatkoi sitten eteenpäin linnulle asti ja toi sen minulle.

Tehtävä 2, haku: Samalta paikalta koira lähetettiin hakemaan heinikosta pari lintua, jotka Nala kyllä löysikin suhteellisen nopeasti.

Tehtävä 3, markeeraus nro 1: Laukaus + markeeraus veteen. Nala mietti veteen menemistä pari sekuntia, mutta muuten meni ja toi ripeästi.

Tehtävä 4, haku: Koiraa lähetettiin hakemaan rantaheinikosta loputkin linnut ja välillä kuljettiin turvealuetta eteenpäin lähetellen koiraa uudestaan hakuun. Nala teki koko ajan tuttua rauhallista hakutyöskentelyä, mutta viimeinen lintu oli isomman työn alla. Nala oli välillä lähdössä selän taakse, mutta ohjasin sen takaisin. Turvealueelle se juuttui kerran haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua, mutta muuten se teki kyllä töitä, että sai koko hakualueen katettua. Lopulta viimeinenkin lintu löytyi ja hurrasin jo mielessäni!

Tehtävä 5, markeeraus nro 2: Käveltiin hieman lähemmäs rantaheinikkoa, josta lähetettiin koira maalle markeeraukseen. Ei olisi voinut mennä paremmin.

Kartta ei mittakaavassa

Tuomarin ensimmäinen kommentti meidän suorituksesta oli, että ohjaajaa ei ainakaan jännittänyt tai sitten peitti sen tosi hyvin, koska yhteistyö tuntui pelaavan erinomaisesti ja ohjaaja teki kaiken hyvin rauhallisesti eikä hätiköinyt. Jos jotakin olin ennen koetta päättänyt niin sen, että suljen kaikki muut ympäriltä pois ja teen kaiken omassa tahdissa. Taisin onnistua ainakin siinä. Tuomari ei löytänyt Nalasta moittimisen aihetta, joten päästiin jälkihommiin!

Tehtävä 6, laahausjälki: Nala teki alkuun ison hakukahdeksikon, jonka aikana ehdin jo huolestua, mutta ei mennyt kymmentä sekuntia, kun koira oli jo jäljen hajussa kiinni ja siinä vaiheessa olin ihan varma, että se kani sieltä tulee. Pian Nala juoksikin tietä pitkin oikein nätti kani suussansa!

Tuloksena siis ALO1.

Poimintana tuomarin kommenteista Nala sai erityisiä kehuja riistankäsittelystä ja rivakasta palautusvauhdista, joka oli ajoittain nopeampi kuin menovauhti. Muilta osallistujilta sain kommentteja Nalan hakutyöskentelystä, joka näytti siltä, että koira ei tuhlaa itseään turhia, mutta tekee silti koko ajan aktiivisesti töitä. Siinä vaiheessa itsellänikin välähti, että sehän on ihan totta. Ei sillä yltiöpäisellä nopeudella aina saada aikaan parasta tulosta. Ehkä tuo aiheutti itsessäni pienen pohdinnan paikan, kun olen yleensä sydämenkuvat silmissäni ihaillut tuulennopeita noutajia.

Kun päästiin kokeesta hieman iltakuuden jälkeen, käytiin vielä mutka kummipojan synttärijuhlilla. Nala sai olla vähän aikaa lasten rapsutettavana, mutta sitten laitoin sen rauhalliseen paikkaan nukkumaan, koska 12 tuntia reissun päällä on koirallekkin suhteellisen väsyttävää ja sen kyllä huomasi. Tänään sitä ei enää huomannut, kun lähdettiin vadelman poimintareissulle, jossa Nala juoksi kuin tuulispää ja ui kuin ei olisi koskaan saanut uida.

Oon paras oma itteni ja sen on riitettävä.

Kenraalit!

Huomenna aamulla varhain olisi meidän tämän kesän toisen nome-b -startin vuoro. Kyllä täytyy sanoa, että jännittää enemmän kuin ennen ekaa starttia Hailuodossa, koska nyt meillä on tietoisesti heikko kohta, joka korostui tietysti viimeisissä treeneissä ennen koetta.

Hailuodon kokeesta selvisi se, että markeerauksissa on jotain häikkää ja niitä on sitten treenailtu muita juttuja enemmän. Treenaamista on vähän hankaloittanut se, että yksin treenatessa on hankala hinkata markeerausten kanssa, jos jokin ei menekkään ihan kohdilleen. Koira ei muista tai näe heittoa tai sitten lähtee sinne, minne minä en sitä halua. Sellaisia asioita on tapahtunut viime aikoina, mistä en ole kauheasti innostunut.

Ajattelin, että 2-markeeraukset on niitä, mitä meidän tulee erityisesti harjoitella, mutta viime päivinä tajusin, että olisi pitänyt ottaa jo ne ykkösetkin huolellisempaan käsittelyyn. Nala ei nimittäin ole oikein sisäistänyt sitä, että sinne linnulle pitäisi mennä suoraa linjaa (ellei satu ole mitään ylitsepääsemätöntä estettä sillä linjalla). Jos kiertää, se riista voi unohtua väärään paikkaan, eli esimerkiksi kiertää liian pitkälle ja hakee liian kaukaa. Linjalinjalinja!

Perjantain treeneissä ajattelin, että vesi olisi sopiva paikka harjoitella sitä suoraa linjaa markeille. Jouduin lopulta kahlaushommiin, että saatiin pidettyä se linja suorana. Ei siitä taistelusta sen enempää. Tai no voisin sanoa, että kyllä siitä sillä tavalla jäi hyvä mieli, että lopussa leikittiin vesileikkejä damien kanssa, että ei kummankaan tarvitse mököttää kotona.

 Huomenna lisää kuulumisia.