Tiistaina saatiin aikaan eka hyppy, vaikkakin vaadittiin pari yritystä nousta selkään ja hieman leikkimistä ennen kuin päästiin kunnolla asiaan (tosin Nala oli ihan totisena tässä bisneksessä, ei olis ollut yhtään leikin asia tämä juttu). Koirat oli noin minuutin nalkissa, joten siltä osin toiminta oli nopeaa.
Keskiviikkona mentiin uudestaan katsastamaan tilanne, ja kokeilemaan onnistuisiko astutus uudestaan. Tällä kertaa Jimi yritti taas leikkiä ja hyppäili Nalan etupäätä vasten, mistä Nala kuitenkin ärähteli hieman. Ei siis saatu toista hyppyä tälle päivälle, mikä todennäköisesti johtuu siitä että otollisin päivä olikin eilen. Jäämme siis näillä eväillä odottelemaan 4 viikon päästä tehtävää ultraa. Alla vielä kuva reissusta.
Jimi ja Nala |