10. syyskuuta 2014

Tuoreessa muistissa

Kuvitella, että tästäkin on jo seitsemän vuotta.



Toinen oli vielä niin söpö. Ja onhan se omalla tavallaan vieläkin. Pennut on kuitenkin aina omaa luokkaansa. Nala oli hassu pentu. Se oli ihan todella itsenäinen ihan alusta pitäen, mutta piti ihan uskomattoman serenadin, kun jäi esim. tolppaan sidottuna yksin. Kukaan ei olisi uskonut sitä labbikseksi. Nalalle oli jännä opettaa asioita, kun se oli niiiin paljon helpompi kuin Onni!

Nyt, seitsemän vuoden kahdestaan olon jälkeen, on laumassa taas yksi pentu, joka sattuu olemaan terrieri. Se on vähän eri sorttia kuin noutaja ja sen vuoksi onnistuinkin rakentamaan hienot kauhuskenaariot, miten pentu on ihan hirveä riiviö ja aloittaa raajojeni ja vaatteideni rei'ittämisen heti ensimmäisestä päivästä. No okei, ehkä on liian aikaista sanoa, mutta tuo penska on kyllä ollut ihan yllärikiltti! Kiltti se ei kylläkään ole. Ihan kauhea se hepuleissaan on pitää aisoissa. Mutta kuuntelee paljon ja oppii asioita. Pentuhan se on, pennut oppii asioita ja on uteliaita. Tuju osaa rauhoittua tarvittaessa ja sitten kun on tarvetta niin kaasu on pohjassa (ja välissä silloinkin kun ei tarvitsisi). Pikku russeli on hassu, niin hassu. Ja se tuo paljon iloa.


  

Tuo ilopallero oli myös ihastus viime viikonloppuna, kun käytiin Tujun kanssa Iin hoodeilla, jossa Nala on nyt ollut vuokralla (ja on vielä seuraavat kolme viikkoa). Metsästyshommissa.. Nala otti pennun ihan yllättävän hyvin vastaan! Vaikka vähän inhottavalta pentu tuntui vielä perjantaina niin lauantaina tulevat kämppikset leikki jo ihan tohkeissaan!



Tuju pääsi tutustumaan myös moneen uuteen ihmiseen ja oli kyllä niin edustusmoodissa kuin voi ärrieri olla: Suurimmaksi osaksi pentu koisi sylissä. Naapurin hevostallilla vierailu oli kylläkin melko jännä, mutta pian Tuju tutkiskeli nurkat ja löysi leipäkätköt. Hevosta pääsi moikkaamaan ihan naamatusten, mutta kumpikaan ei ollut millensäkään. Tuju toki sylissä, mutta kaula pitkällä uteliaana. :)

Paluumatka junassa meni yllättäen nukkuessa. Oli rankka viikonloppu.

Alla omenapuun ei voi olla kukaan muu..


Tujun ja kummipojan hiekkalaatikkoleikit

Ruokalevolla rennosti äidin kanssa.
(huom. allekirjoittaneen äidin, koiran äiti on koira)


4. syyskuuta 2014

Seitsemän oikein

Pidemmän blogitauon aikana ehti tapahtua monenlaista, mutta yksi hieno etappi oli, kun Nala täytti seitsemän vuotta heinäkuun alussa!


Nala sai myöhästyneenä synttäriyllärinä pienen jackrusselikaverin (josta se varmasti tykkää, eikös vain), mutta huomioin Pepeä myös runsain herkuin, tottakai. Noutaja kaipaa ruokaa ja rakkautta..

Vietettiin myös yksi viikonloppu metsässä, josta Nala kyllä nautti paitsi öisin, kun oli niitä sääskiä. Hotellina toimi siis metsä ja saimme pediksemme mättään. Itse olin melko turvassa makuupussin sisällä, mutta Nalakin kyllä melko nopeasti ymmärsi pysyä paikoillaan, kun asettelin koko koiran piiloon kostean pyyhkeen alle, sääskiä piiloon. Reppureissu metsässä teki kyllä molemmille ihan hyvää, ja kahden metsässä vietetyn yön jälkeen plus en tiedä monenko kilometrin talsimisen jälkeen oli Nalakin aika sippi. Sääkin oli melko lämmin vaeltamiseen, kun mittari näytti matkan varrella +24, mutta matkalla oli onneksi paljon ojia ja lampia, joissa sekä koira että omistaja sai vähän vilvoitella.


Silloin levätään, kun on mahdollisuus.

Nyt Nala on tosiaan ollut elokuun alkupuolelta lähtien vanhemmillani hoidossa, jotta pääsin sujuvasti Helsingin päätyyn katselemaan ja hakemaan pentua. Nala on ollut isän Mosku-jämptin riepoteltavana, mutta on ne kuulemani mukaan välillä leikkineetkin. Mosku kasvaa niin vauhdilla, että kohta kasvaa Nalasta ohi.. Metsälle Nappis ei ole vielä päässyt, mutta syksymmällä isä ottaa sen vielä ainakin viikon metsästysreissulle mukaan!

Nala ja Mosku etsi yhteistä säveltä elokuussa

Pikku riiviö!

Nyt vähän isompi riiviö

Ylihuomenna nähdään, mitä Nala tuumaa uudesta riesasta. Näin etukäteen olen Nalan hyvin tuntien ja Tujun hyvin vähän tuntien koettanut kuvitella näiden kohtaamisen ja suhtautumisen toisiinsa. Tuju on ihan varmasti innoissaan, kun pääsee painimaan ja käyttämään teräviä hampaitaan johonkin liikkuvaan. Nala ei varmastikaan aluksi ihan arvosta pienen pennun läsnäoloa, mutta liian ärsyttäväksi käyvä härppiminen saa komennuksen käyntiin ja Nala ojentaa pentua tarvittaessa. JOS pentu osaa olla leikkiessään hiljaa, niin Nala saattaa yltyä leikkimäänkin pennun kanssa. Ainakin tuon ensikohtaamisen voisin kuvitella menevän näin, mutta yhteiselon osalta arvelen pennun oppivan, miten noutajan leikki ei ole sitä ärriä ja haukkua, vaan painimista ja juoksemista.

Melkein kuukauden noutajattomuuden jälkeen on kyllä jo ihan pikkasen ikävä tuota syliin puskevaa mustuaista ja jalkojen lämmittäjää.