Rauhaisaa joulunaikaa!

Askel ulos aurinkoon, sateeseen, lumisateeseen

Miten kuluttaa aikaansa 6 tunnin junamatkalla? Lukien, kuunnellen musiikkia, katsellen elokuvia ja kirjoittaen. Kirjoittaminen on listalla viimeisenä, mutta kyllästyin jo lukemiseen ja elokuviin. Musiikkia jaksaa kuunnella aina, mutta jotain muutakin pitää olla, koska mietiskelemiseenkin kyllästyy nopeasti, tai ainakin 6 tuntia on siihen liikaa. Jottei blogi näyttäisi aivan aivokuolleelta ulkopuolelle, pitää välillä täyttää sitäkin jollain kirjainsekoituksella. (Ja koska kuvien lisääminen on VR:n sponsoroimalla netillä hieman hidasta, lisään kuvat heti huomenna torstaina!)

Syksy ja alkutalvi on olleet kivoja ja hieman erilaisia tavallaan. Puhun nyt omasta puolestani (ai niin, tämä oli koirablogi..). On käyty retkeilemässä uusissa paikoissa ja itse pääsin tekemään ensimmäistä harjoitteluani terveysasemalle. Reissattu ollaan Iin ja Helsingin väliä kohtuu tasapuolisesti. Joku hyvä puoli Keski-Suomessa siis. (No eipä vaiskaan, se on ihan mahtava paikka metsineen, mäkineen ja järvineen.)

Syyslomalla siis tehtiin muutaman päivän retki Kolille Marjon kanssa, koiravahvistuksina Nala ja Ansa. Valkkasin koneelta pari kuvaa, joilla voisin kertoa reissusta, mutta niitä kertyikin yli 20. Onnistuin karsimaan vähän vähemmäksi.. Sanoilla sitä reissua ei voi kuitenkaan niin hyvin kuvailla, joten varoitan kuvavyörystä (jonka vapautan torstaina..)!

Reissu aloitettiin heti perjantai-iltana. Ukko Kolille saavuttiin kymmeneltä illalla, joten pimeässä piti etsiä ensimmäinen mökki, Ikolanahon tupa. Parin kilometrin kävelemisen jälkeen tupa löytyi pimeyden keskeltä. Ulkona oli vilpoisa keli, joten mökkiä piti ruveta heti lämmittämään, mutta ei se tainnut aamuunkaan mennessä olla ihan lämmin..

Ikolanaho ja mökki

Lauantaiaamuna vetästiin puurot ja makkarat naamaan ja lähdettiin päivän 16 kilometrin taipaleelle. Matkalla oli monta mäkeä ylös ja alas, mutta kyllä niiden maisemien jälkeen muistaa, miksi niitä ylämäkiäkin kannattaa jaksaa tarpoa! Ihan mahtavaa istahtaa syömään eväitä ja miettiä vain, että kuinkahan kauas sitä mahtaa juuri sillä hetkellä nähdä..

Ryläyksen kiviputouksella

 

Ekana päivänä oltiin liikenteessä noin 8 tuntia taukoineen ja se näkyi kyllä koirissakin, kun laitettiin levolle.

Uni maistuu retkeilijöille

Seuraavat päivät olivat kävelemisen suhteen keveämpiä etappien ollessa lyhyempiä, tosin reppu aiheutti minulle ylimääräistä vaivaa vetäessä hartioita taaksepän turhan hanakasti. Koirille eka päivä oli vain lämmittelyä, sillä ne oli aina valmiina lähtöön eikä olis saanut metsästä millään tarpeekseen. Eikä kyllä mekään, koska paikka onnistui lumoamaan loppuiäksi.

Vaihtelua mäkisiin maastoihin tarjosi tämä lautta

Joka tapauksessa, sunnuntaina käveltiin Lakkalan perinnetilan läpi ja juututtiin kameroiden kanssa ihailemaan vanhoja rakennuksia ja maisemia. Paikalla oli muutama lammas pihavahtina (tai siltä ne ainakin näytti, pelottavia olivat). Koiratkin tuijotteli omituisia otuksia, mutta jättivät mulkoilijat rauhassa syömään pötsistä noussutta ruokaansa. Samana päivänä poikettiin myös Pirunkirkolla, joka on 30 metriä pitkä halkeama kalliossa, muodostaen 3 "kamaria", eli se oli piirretyn salaman muotoinen. Ihan perälle pääsi vain lankkuja pitkin..

Lakkalan tilalla

 

Heinäseipäitä lampaiden jäljiltä

Pihavahdit itse

Tämänkertainen mökki todettiin hyvin vetoisaksi, vaikkakin kamina lämmitti niin hyvin, että yläsängyllä olemista olisi voinut kutsua saunomiseksi. Aamulla pihapiiriin tuli joukko lapsia valvojineen, ilmeisesti luokka luontopolkuilemassa. Ei me niin syvällä metsässä oltukaan.. Edellispäivänä ainoa bongattu ihminen oli kyllä tosin Mersulla köröttelevä mies, joten sekin loi jo hieman sellaista epäeräilyn tuntua.

Jatkoimme matkaa taas, kunnes pysähdyimme taas. Maisemat! Tauko! Kamera! Esille! Nyt! Tämä päivä oli ensimmäinen, jolloin eksyimme reitiltä. Päädyimme 100 metrin poikkeaman jälkeen takaisin polulle, vaikka mietittiinkin oikoreittivaihtoehtoa (eli metsäustotietä). Huijaaminen ei tälläkään kertaa olis kannattanu, sillä päästiin näkemään itse Pielinen korkealta ja kovaa. Illaksi päädyttiin taas samaan Ikolanahon kämppään, joka nyt ehti jo lämmetäkin vähän paremmin yötä vasten.

Nala, takanaan Herajärvi

Tämän selviytyjän takana siintää Pielinen

Seuraavan päivän missio oli päätyä ehjänä kotiin asti. Ja niin tehtiin. Voisin sanoa päätteeksi, että jos et ole käynyt Kolilla koskaan ja mietit vaelluskohdetta, suosittelen Kolia lämpimästi. En sitten tiedä, että jos joskus pääsen haaveilemalleni Alppien reissulle, miltä Suomen pienet kukkulat näyttäis sen jälkeen..

Syyslomaa seuraavat 7 viikkoa kävin nykyisten opisntojeni ekaa harjoittelua, mikä tiesi iltalenkkejä. Lisäksi pitkään kestänyt lumettomuus ankeutti niitä, koska meni pitkään ennenkä uskalsin mennä sinne pimeän järven pimeälle rannalle lenkile. Tänä talvena kun ei ole ollut sakemannia henkisenä turvana! Labbis olisi vain superiloinen jos joku hiippari tulisi lenkillä vastaan, olisi vain vailla rapsutuksia ja hellyyttä.. Mutta nyt sitä lunta on!

Paitsi etelässä. Siellä vietettiin joululoman eka osa. Sadetta kyllä oli, mutta lumi puuttui. Sateen keskellä päästiin myös aksaamaan, josta Nalalla on tooosi pitkä aika, Kannuksessa ehkä viimeksi. Tehtiin hyppyjä ja putkea vähän vapaalla tyylillä. Ohjaus saattoi olla vähän hukassa, mutta hauskaa se kummiski oli!

Kesä kului, syksy yllätti

Vantaa oli niin mykistävä kaupunki, että blogikin on ollut mykkänä pitkän aikaa. Nyt kuitenkin porskitaan Jyväskylässä koulun taas alettua melkein kuukausi sitten. Sen jälkeen onkin ollut hoppua yhden jos toisenkin tehtävän kanssa ja kuorma mahtaa kevetä vasta syyslomaksi.

Nalan varvas on lähtenyt toipumaan hyvin, vaikka juhannuksena Nala ontui ja kevensi painoa jalalta välillä sen jälkeen kun oli ottanut spurtin hihnassa. Lasta saatiin pois jo kahden viikon jälkeen, kun varvas näytti paranevan hyvin eikä tulehduksesta ollut merkkejä. Sidettä pidettiin vielä muutaman päivän, että haava saisi vielä umpeutua rauhassa. Varvas näyttää nyt ihan normaalilta, vaikka harottaa vähän toisen tassun varpaisiin verrattuna. Nyt ollaankin päästy hiljalleen kasvattamaan kadonnutta kuntoa takaisin.

Kesällä ei tosiaan tullut paljon liikuskeltua PK-seudun ulkopuolella (töiden viedessä aikaa myös viikonlopuilta) ja sen lisäksi treenitkin jäi tosi vähäseksi juurikin tuon varpaan takia. Nala sai kuitenkin touhuta ja kömytä Ansan ja Elmon kanssa niin ei sen aika ihan tylsäksi käyny.

Meidän molempien kesä oli siis vähän erilainen mihin on totuttu. Elämä kaupungissa on aivan erilaista mitä maalla, mutta nyt sen havaitsi ihan konkreettisesti itsekin. Mukavaa vaihtelua kyllä kesä tarjosi, mutta pääkaupunkiseudun asuminen sopii mulle vain väliaikaisratkaisuna, sen totean. Vaikka Jyväskyläkin on kaupunki, niin ympäristönä se on aivan erilainen. Ehkä se on sitten nuo metsät ja järvet, jotka vetää mua puoleensa. Ketäpä ei.

Päivystyksessä, ensiapu jalassa

Jälkeenpäin toteutettu kohoasento.
Nala ottaa rennosti kun sai tötterövapaata.

Nala täytti 4 vuotta 8.7., muttei saanut itse syödä kakkuaan..

Ehdin moikkaamaan Onniakin elokuussa!

Onnin lempikausi eli jänestyskausikin on taas alkanut. Syyslomaa odotellessa, että päästään katselemaan, mitä sieltä Iin metsien uumenista löytyisi. On Onni päässyt nyttenki metsälle, mutta saalista ei ole kuulunut ainakaan minun korviin. Elokuussa kotona käydessä sen sijaan harjoiteltiin tai muisteltiin Kannuksessa opeteltuja tokotaitoja, ja hyvin ne on äijän päähän jäänyt, vaikkei ne ihan viimeseen asti hiottuja taitoja olekaan. Hauskaa oli kyllä molemmilla!

Viiltävä hyökkäys alavasemmalta

Nyt ollaan jo kolmatta viikkoa nauttimassa etelän kesästä. Eipä silti alkanut sekään kovin hehkeissä tunnelmissa, kun viikon olemisen jälkeen tapahtui vähemmän kivoja juttuja.. (varoitus: luvassa pitkä kertomus tapaturmaisesta iltapäivästä ja sen jälkeisestä ajasta)

Reilu viikko sitten lauantaina olin Nalan ja Ansan kanssa lenkillä tutustumassa uusiin maisemiin. Ilma oli kyllä kieltämättä lämmin. Sen takia ajattelin, että kuljen Keravajoen rannalle, misä olin edellisenä päivänä jo käynyt. Otin kirjanki mukaan, että saan rauhassa nautiskella lämpimästä kesäpäivästä. Kuljettiin polkua pitkin rannalle ja otettuani muutamat valokuvat kaivoin kirjan esiin alkaakseni lukemaan.

Koirat leikki pitkästä aikaa keskenään, mikä oli kyllä hauskaa, ku Nala ei siihen hommaan enää kovin usein rupea. Ansan tullessa mun viereen istuskelemaan huomasin kalliolla verta ja kirosin mielessäni jo valmiiksi, että siinä meni se kiva päivä. Tutkimisen jälkeen havaitsin Ansalla kaksi haljennutta anturaa ja Nalalla yhden. En viitsinyt niitä sen tarkemmin tutkia, vaan päätin, että päivystyksessä niitä on käytävä näyttämässä. Kiersin pienen kiekan, jotta näkisin mistä haavat oli tullu, ja lasiahan sielä oli. Ei kylläkään pulloja vaan ihan ikkunanlasia pienenä kasana..

Koirat oli pakko kävelyttää pienen kosken yli (itse pääsin kuivana..) läheiselle rannalle, johon meitä tuli kyyti hakemaan. Päädyttiin Vantaan päivystykseen, jossa päästiin aloittamaan tikkausoperaatio klo 19 jälkeen (tapaturma sattui klo 16). Molemmat pääsi vuorollaan unten maille. Vaikka Ansalle tuli haavat kahteen eri tassuun, se pääsi silti "vähemmällä" (ne oli siis "vain" luukalvolle saakka..) kuin Nala, koska sen haava ulottui niveleen saakka: lasi oli viiltänyt nivelen poikki. Putsauksen ja tikkauksen lisäksi jalkaan piti laittaa siis lasta. Ja lastan piti antaa olla siinä viikon. Eläinlääkäri totesi, että tulehdusriski on hyvin suuri, koska haavaan oli mennyt niin paljon kaikkea ryönää plus että viikon vaihtamatta oleva lasta antaa haavalle hyvin aikaa muhia, kun sitä ei pääse tuulettelemaan ja putsaamaan välissä. Mikäli haava ei lähde parantumaan, olisi tulehdus nivelessä asti, mikä tarkottaisi, että varvas pitäisi amputoida sitä seuraavasta nivelen kohdalta. Kyseessä on siis takajalan uloin varvas.

Viime perjantaina käytin Nalan lastan vaihdossa ja sieltä paljastui yllätys. Haava oli täysin kuiva! Eläinlääkäri ja eläintenhoitajakin odotti, että lastan alta paljastuisi pahalta haiseva ja märkivä haava. Itse en tiennyt mitä odottaa, koska pelkäsin mitä sieltä pahimmillaan voi tulla (ja myös todennäköisesti) mutta toisaalta Nala ei ole missään välissä osoittanut kipuilua (ei ennen eikä jälkeen tikkauksen). Ylihuomenna tiedetään tilanteesta taas enemmän, kun saadaan tikit pois. En uskalla sanoa, että näyttää hyvältä tähän mennessä, mutta lupaavalta kuitenkin.. Joka tapauksessa lastaa tulee pitää noin 6-8 viikkoa eläinlääkärin arvion mukaan. Nalalle ei sitten ainakaan kesäkuntoa kasvateta...

Että näin mukavasti meijän loma Vantaalla alko. Tiedänpähän nyt, missä en enää käy lenkillä.