Askel ulos aurinkoon, sateeseen, lumisateeseen

Miten kuluttaa aikaansa 6 tunnin junamatkalla? Lukien, kuunnellen musiikkia, katsellen elokuvia ja kirjoittaen. Kirjoittaminen on listalla viimeisenä, mutta kyllästyin jo lukemiseen ja elokuviin. Musiikkia jaksaa kuunnella aina, mutta jotain muutakin pitää olla, koska mietiskelemiseenkin kyllästyy nopeasti, tai ainakin 6 tuntia on siihen liikaa. Jottei blogi näyttäisi aivan aivokuolleelta ulkopuolelle, pitää välillä täyttää sitäkin jollain kirjainsekoituksella. (Ja koska kuvien lisääminen on VR:n sponsoroimalla netillä hieman hidasta, lisään kuvat heti huomenna torstaina!)

Syksy ja alkutalvi on olleet kivoja ja hieman erilaisia tavallaan. Puhun nyt omasta puolestani (ai niin, tämä oli koirablogi..). On käyty retkeilemässä uusissa paikoissa ja itse pääsin tekemään ensimmäistä harjoitteluani terveysasemalle. Reissattu ollaan Iin ja Helsingin väliä kohtuu tasapuolisesti. Joku hyvä puoli Keski-Suomessa siis. (No eipä vaiskaan, se on ihan mahtava paikka metsineen, mäkineen ja järvineen.)

Syyslomalla siis tehtiin muutaman päivän retki Kolille Marjon kanssa, koiravahvistuksina Nala ja Ansa. Valkkasin koneelta pari kuvaa, joilla voisin kertoa reissusta, mutta niitä kertyikin yli 20. Onnistuin karsimaan vähän vähemmäksi.. Sanoilla sitä reissua ei voi kuitenkaan niin hyvin kuvailla, joten varoitan kuvavyörystä (jonka vapautan torstaina..)!

Reissu aloitettiin heti perjantai-iltana. Ukko Kolille saavuttiin kymmeneltä illalla, joten pimeässä piti etsiä ensimmäinen mökki, Ikolanahon tupa. Parin kilometrin kävelemisen jälkeen tupa löytyi pimeyden keskeltä. Ulkona oli vilpoisa keli, joten mökkiä piti ruveta heti lämmittämään, mutta ei se tainnut aamuunkaan mennessä olla ihan lämmin..

Ikolanaho ja mökki

Lauantaiaamuna vetästiin puurot ja makkarat naamaan ja lähdettiin päivän 16 kilometrin taipaleelle. Matkalla oli monta mäkeä ylös ja alas, mutta kyllä niiden maisemien jälkeen muistaa, miksi niitä ylämäkiäkin kannattaa jaksaa tarpoa! Ihan mahtavaa istahtaa syömään eväitä ja miettiä vain, että kuinkahan kauas sitä mahtaa juuri sillä hetkellä nähdä..

Ryläyksen kiviputouksella

 

Ekana päivänä oltiin liikenteessä noin 8 tuntia taukoineen ja se näkyi kyllä koirissakin, kun laitettiin levolle.

Uni maistuu retkeilijöille

Seuraavat päivät olivat kävelemisen suhteen keveämpiä etappien ollessa lyhyempiä, tosin reppu aiheutti minulle ylimääräistä vaivaa vetäessä hartioita taaksepän turhan hanakasti. Koirille eka päivä oli vain lämmittelyä, sillä ne oli aina valmiina lähtöön eikä olis saanut metsästä millään tarpeekseen. Eikä kyllä mekään, koska paikka onnistui lumoamaan loppuiäksi.

Vaihtelua mäkisiin maastoihin tarjosi tämä lautta

Joka tapauksessa, sunnuntaina käveltiin Lakkalan perinnetilan läpi ja juututtiin kameroiden kanssa ihailemaan vanhoja rakennuksia ja maisemia. Paikalla oli muutama lammas pihavahtina (tai siltä ne ainakin näytti, pelottavia olivat). Koiratkin tuijotteli omituisia otuksia, mutta jättivät mulkoilijat rauhassa syömään pötsistä noussutta ruokaansa. Samana päivänä poikettiin myös Pirunkirkolla, joka on 30 metriä pitkä halkeama kalliossa, muodostaen 3 "kamaria", eli se oli piirretyn salaman muotoinen. Ihan perälle pääsi vain lankkuja pitkin..

Lakkalan tilalla

 

Heinäseipäitä lampaiden jäljiltä

Pihavahdit itse

Tämänkertainen mökki todettiin hyvin vetoisaksi, vaikkakin kamina lämmitti niin hyvin, että yläsängyllä olemista olisi voinut kutsua saunomiseksi. Aamulla pihapiiriin tuli joukko lapsia valvojineen, ilmeisesti luokka luontopolkuilemassa. Ei me niin syvällä metsässä oltukaan.. Edellispäivänä ainoa bongattu ihminen oli kyllä tosin Mersulla köröttelevä mies, joten sekin loi jo hieman sellaista epäeräilyn tuntua.

Jatkoimme matkaa taas, kunnes pysähdyimme taas. Maisemat! Tauko! Kamera! Esille! Nyt! Tämä päivä oli ensimmäinen, jolloin eksyimme reitiltä. Päädyimme 100 metrin poikkeaman jälkeen takaisin polulle, vaikka mietittiinkin oikoreittivaihtoehtoa (eli metsäustotietä). Huijaaminen ei tälläkään kertaa olis kannattanu, sillä päästiin näkemään itse Pielinen korkealta ja kovaa. Illaksi päädyttiin taas samaan Ikolanahon kämppään, joka nyt ehti jo lämmetäkin vähän paremmin yötä vasten.

Nala, takanaan Herajärvi

Tämän selviytyjän takana siintää Pielinen

Seuraavan päivän missio oli päätyä ehjänä kotiin asti. Ja niin tehtiin. Voisin sanoa päätteeksi, että jos et ole käynyt Kolilla koskaan ja mietit vaelluskohdetta, suosittelen Kolia lämpimästi. En sitten tiedä, että jos joskus pääsen haaveilemalleni Alppien reissulle, miltä Suomen pienet kukkulat näyttäis sen jälkeen..

Syyslomaa seuraavat 7 viikkoa kävin nykyisten opisntojeni ekaa harjoittelua, mikä tiesi iltalenkkejä. Lisäksi pitkään kestänyt lumettomuus ankeutti niitä, koska meni pitkään ennenkä uskalsin mennä sinne pimeän järven pimeälle rannalle lenkile. Tänä talvena kun ei ole ollut sakemannia henkisenä turvana! Labbis olisi vain superiloinen jos joku hiippari tulisi lenkillä vastaan, olisi vain vailla rapsutuksia ja hellyyttä.. Mutta nyt sitä lunta on!

Paitsi etelässä. Siellä vietettiin joululoman eka osa. Sadetta kyllä oli, mutta lumi puuttui. Sateen keskellä päästiin myös aksaamaan, josta Nalalla on tooosi pitkä aika, Kannuksessa ehkä viimeksi. Tehtiin hyppyjä ja putkea vähän vapaalla tyylillä. Ohjaus saattoi olla vähän hukassa, mutta hauskaa se kummiski oli!