 |
| Nala sopeutuu opparimaailmaan |
Pääsin/jouduin maaliskuussa kokeilemaan koirattoman elämää, kun Nala jäi kotiin sen ajaksi, kun kävin tekemässä Saksassa pienen visiitin. Pari viikkoa tuosta asumuserosta olin kuitenkin Jyväskylässä, joten myös normaalia arkea tuli kokeiltua ilman koiraa. Ja olihan se kyllä omituista! Ei pakollisia aamulenkkejä, ei iltamyöhään tehtyjä pikapissatuksia.. Ei vastaanottoseremoniaa, kun tulen kotiin.. Ei halinallea huonoille päiville.. Ei varpaitten lämmittäjää työpöydän alla.. Ei varapatteria kainalossa, jos oli kylmä nukkumaan mennessä.. Ylipäätään kaikki päivän rutiinit oli ihan hukassa, kun ei ollut sitä, mikä yleensä niitä aikatauluja ohjailee. Kun kävin itsekseni lenkillä, tunsin oloni hölmöksi yksin kävellessäni. Piti käydä hiihtämässä, että ei ollut niin omituista liikkua yksikseen ja itsensä takiahan sitä pitää liikkua vaikka sitä koiraa ei olisikaan.
Mutta! Sain nukkua aamuisin pitempään, kukaan ei herättänyt keskellä yötä valitellen kakkahätää, päivisin ei ollut kiirettä kotiin käyttämään koiraa pihalla.. Ja sain käydä ihan luvallisesti kaupungin hiihtolatuja kiertelemässä, kun ei ollut Nalaa mukana.
 |
| Kävin Saksassa kävelylenkillä. Ois tuonne yksi koirakin mahtunut lenkille mukaan! |
Hyvin Nala oli kotona pärjännyt. Kolmen viikon jälkeen oli kyllä taas hassua nähdä tuota otusta, kun siinä se taas oli niin kuin aina olisi ollut.
Sen jälkeen kevät onkin tullut rytinällä, minkä jälkeen kesäkin alkoi kolistella nurkkia. Aurinkoiset kevätpäivät ovatkin ehkä vuoden kohokohtia. Kun on vielä lunta, mutta maa pilkottaa jo. Aurinkoisimmat paikat on sulanut kokonaan ja maa on kuiva. Ei ole kuuma eikä kylmä.
 |
| Korkealta hyppytornista näkee enemmän kevättä kuin alhaalta |
Keväälliset treenit on painottunut temppuiluun ja yleiseen hassutteluun, koska Nala oli jostain syystä kotoa palatessaan "lahnoittunut" eikä innostunut oikein mihinkään. Hieman poissaolevan oloinen. Kyllä se siitä on pikkuhiljaa piristynyt ja herännyt taas touhuilemaan enemmän.
Olen koittanut herätellä Nalaa ajattelemaan myös takapäätänsä, että missä jalat menevät ja missä niiden pitäisi olla. Esimerkiksi sivulletulossa sen huomaa, että vasen jalka roikkuu siellä sun täällä. Parhaiten sitä saisi hiottua pois treenaamalla peilin edessä tai antamalla kaverille naksun, mutta toistaiseksi nuo mahdollisuudet on meillä ollu vähässä. Peruuttamista Nala harjoittelee ja pikkuhiljaa koitetaan tähdätä sitä kohdistumaan tietylle alustalle. Jumppapalloilun suhteen Nala on kevään aikana rohkaistunut kovasti ja hallinta lisääntynyt.
Ollaan myös kiipeilty! Lähirannan laituri/hyppytornissa on kahdet jyrkät portaat, joista ensimmäiset Nala menee aina reippaasti, tosin alastulo saattaa olla välillä vauhdikas ja sitä ollaan tehty hidastettuna. Ylemmät portaat onkin sitten Nalan mielestä superällöttävät, mutta kyllä se menee ne silti. Ylös meneminen onnistuu hyvin, mutta alastulo jännittää. Viimeiset askelmat tullaan rytinällä, jos en käske hidastaa. Kaikista huvittavinta tuossa on, että kun kiivetään molemmat ylimmälle tasanteelle, niin Nala on aina kääntymässä saman tien takaisin portaita alas, vaikka ne on silminnähtävästi se inhottavin paikka koko tornissa. Tasanteilla ollaan tehty temppuja, eikä Nala ole siitä lainkaan harmeissaan tai jännitä.
 |
| "Joko saan tulla alas..?" |
 |
| Ällötyspaikka |
 |
| "Roar!" |
Kunhan päästään kesäksi maaseutumaisemiin, otetaan kuvioihin isommin myös nomen treenaaminen. Se tapahtuukin tässä ensi viikon aikana, kun Jyväskylän maisemat jäävät meidän osalta historiaan, mutta ei toki unohduksiin. Pakataan kamppeet ja muutetaan kesäksi Iihin, jonka jälkeen syksy kuluu osaltani vaihto-opiskelijana Hollannissa. Sen jälkeen seikkailut vievät paikkaan X!
Harmittaa kyllä osaltaan jättää nämä maisemat taakse, koska lenkkeilypuitteet on ihan mahtavat! Metsää, mäkiä, polkuja, järviä ja ihan tuossa vieressä. Olen pienen to do -listan laatinutkin paikoista, joissa pitää vielä käydä fiilistelemässä. Muun muassa Laajavuoren huipulla. Sieltä näkee kauas.
We should always know that we can do anything
