Vain rohkeat vanhenee kunnialla.
 |
| Onni reilu 1-vuotiaana Oulun äitienpäivänäyttelyssä 2004 |
6. helmikuuta 2011
13. tammikuuta 2011
"Life has to be a little nuts sometimes.."
"..Otherwise it's just a bunch of Thursdays strung together"
Taas alkoi uusi tuntematon vuosi. Kulunut vuosi oli ainakin minun osaltani melko monivaiheinen ja omat suunnitelmat saivat uusiutua välillä isostikkin, mutta selviydyttiin silti! Alkuun pieni kertaus viime vuoden tavotteista ja mitä sinä aikana oikeasti ehti tapahtua.
Ens vuodelle olisi tarkotus sitten tähdätä se eka nomestartti ja tokossa voittajaluokka. Tarkoituksena olisi saada linjat ja innostus kuntoon ja ehkä se vesityöskentelykin kohilleen, kunhan päästään veteen! Koetta taidan katsella syksymmältä. Voittajaluokkaan tahdon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä mitään laamailua en mielellään vierelläni katso. Se on kyllä välillä ollut vähän liian yleistä.
Keväällä koitin keskittyä siihen, että saisin Nalan vesityöskentelyn varmemmaksi ja tehtyä veteen myös linjaa paremmin. (Syksyllä 2009 se jäi tosi surkeaan vaiheeseen.) Intoa saatiin kasvatettua ja linjoja tehtyä maalle (aikaisempaa haastavampaan maastoon) ja veteen. Haku ilman riistaa oli Nalan motivaatiokuoppa. Silti uskallettiin ilmottautua kokeeseen, koska tiesin, että riista ja laukaukset virittää Nalan varmasti ns. koetunnelmaan. Siinähän kävi niin, että haastavat markeeraukset ja linja meni Nalalta sujuvasti, mutta haussa Nala "herkistyi muille hajuille". Luulin, että riistan kanssa se olisi ollut se helpoin. Mutta koekäynti tuli tehtyä ja siitä ALO3. Kokeen jälkeen on (täytyy myöntää, ja nolottaa) vain satunnaisesti reenattu nomea. Nalalla ei vauhti tahtonut riittää halutulla tavalla oikein siihenkään. Silti, ei me sitä unohdettu kokonaan, vaan jaksoin kyllä muistuttaa koiraa miten niitä juttuja tehtiinkään.
Kesällä kotona ollessani reenattiin myös tokoa voittajaluokkaa silmälläpitäen. Siinä vaiheessa olin jo hylännyt sen vuoden koesuunnitelmat sillä saralla, koska halusin nimenomaan pitää innon ja vauhdin hyvänä. Myös itselläni.. Se oli jo alkuvuodesta lähtien hankalaa, sillä leikkiminen tuotti ongelmia. Syksyllä ja nyt talvella Jyväskylässä ollessa toko on jäänyt hetkeksi unholaan (vaikkakin joitain tekniikkajuttuja ollaan hiottu tääläkin, esim. seuraaminen ja kaket). Nyt kun asiaa katsoo niin se on ollut ihan hyvä veto, sillä Nala on mukana ihan eri asenteella nykyään (siitä lisää myöhemmin).
Keväällä ja kesällä innostuttiin taas ramppaamaan jälkipellolla, tosin ei me taidettu siinä hirmuisesti edetä (enkä jaksa kattoa kesän päivityksiä). Esineitä otettiin mukaan hommaan ja Nala pääsi siitä jo jyvällekkin. Tuo oli kyllä semmoinen juttu mistä molemmat tuntui nauttivan: Nala sai nuuskuttaa ilmaista ruokaa maasta ja minun ei tarvinut tuskailla innon kanssa.
Tämän hetkisestä tilanteesta olen tohkeissani, enemmän kuin kukaan osaa arvata. Ansan lähdön jälkeen Nala on ollut välillä kuin mielipuoli verrattuna entiseen Nalaan. Nyt on lähestulkoon normaalia jos Nala tempautuu leikkiin sekunnissa ja tarraa jo toisella sekunnilla kintaasta kiinni ja kolmannella ravistelee sitä innoissaan. Ja vaikuttaa että Nala reagoi muutenkin paljon paremmin eri asioihin mitä aikaisemmin. Joten, tämän aion käyttää hyväkseni etenkin nomea treenatessa, mutta varmasti myös toko saa osansa. Toivon vain, etten onnistu pilaamaan tätä.
Ja kun nykyhetkeen päästiin, aion ilmoittaa, että mikäli olosuhteet sen sallivat (Nalan paksuuntuminen suhteessa ajan kulumiseen -yhtälö on vielä ratkaisematta), aion myös tänä vuonna (2011) ilmoittautua NOME-B -kokeeseen ja toivottavasti ehtisin useampaankin. Toko saa edetä omalla temmollansa, mutta aion keskittyä keskeneräisimpiin liikkeihin erityisesti.
Taas alkoi uusi tuntematon vuosi. Kulunut vuosi oli ainakin minun osaltani melko monivaiheinen ja omat suunnitelmat saivat uusiutua välillä isostikkin, mutta selviydyttiin silti! Alkuun pieni kertaus viime vuoden tavotteista ja mitä sinä aikana oikeasti ehti tapahtua.
Ens vuodelle olisi tarkotus sitten tähdätä se eka nomestartti ja tokossa voittajaluokka. Tarkoituksena olisi saada linjat ja innostus kuntoon ja ehkä se vesityöskentelykin kohilleen, kunhan päästään veteen! Koetta taidan katsella syksymmältä. Voittajaluokkaan tahdon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä mitään laamailua en mielellään vierelläni katso. Se on kyllä välillä ollut vähän liian yleistä.
Keväällä koitin keskittyä siihen, että saisin Nalan vesityöskentelyn varmemmaksi ja tehtyä veteen myös linjaa paremmin. (Syksyllä 2009 se jäi tosi surkeaan vaiheeseen.) Intoa saatiin kasvatettua ja linjoja tehtyä maalle (aikaisempaa haastavampaan maastoon) ja veteen. Haku ilman riistaa oli Nalan motivaatiokuoppa. Silti uskallettiin ilmottautua kokeeseen, koska tiesin, että riista ja laukaukset virittää Nalan varmasti ns. koetunnelmaan. Siinähän kävi niin, että haastavat markeeraukset ja linja meni Nalalta sujuvasti, mutta haussa Nala "herkistyi muille hajuille". Luulin, että riistan kanssa se olisi ollut se helpoin. Mutta koekäynti tuli tehtyä ja siitä ALO3. Kokeen jälkeen on (täytyy myöntää, ja nolottaa) vain satunnaisesti reenattu nomea. Nalalla ei vauhti tahtonut riittää halutulla tavalla oikein siihenkään. Silti, ei me sitä unohdettu kokonaan, vaan jaksoin kyllä muistuttaa koiraa miten niitä juttuja tehtiinkään.
Kesällä kotona ollessani reenattiin myös tokoa voittajaluokkaa silmälläpitäen. Siinä vaiheessa olin jo hylännyt sen vuoden koesuunnitelmat sillä saralla, koska halusin nimenomaan pitää innon ja vauhdin hyvänä. Myös itselläni.. Se oli jo alkuvuodesta lähtien hankalaa, sillä leikkiminen tuotti ongelmia. Syksyllä ja nyt talvella Jyväskylässä ollessa toko on jäänyt hetkeksi unholaan (vaikkakin joitain tekniikkajuttuja ollaan hiottu tääläkin, esim. seuraaminen ja kaket). Nyt kun asiaa katsoo niin se on ollut ihan hyvä veto, sillä Nala on mukana ihan eri asenteella nykyään (siitä lisää myöhemmin).
Keväällä ja kesällä innostuttiin taas ramppaamaan jälkipellolla, tosin ei me taidettu siinä hirmuisesti edetä (enkä jaksa kattoa kesän päivityksiä). Esineitä otettiin mukaan hommaan ja Nala pääsi siitä jo jyvällekkin. Tuo oli kyllä semmoinen juttu mistä molemmat tuntui nauttivan: Nala sai nuuskuttaa ilmaista ruokaa maasta ja minun ei tarvinut tuskailla innon kanssa.
Tämän hetkisestä tilanteesta olen tohkeissani, enemmän kuin kukaan osaa arvata. Ansan lähdön jälkeen Nala on ollut välillä kuin mielipuoli verrattuna entiseen Nalaan. Nyt on lähestulkoon normaalia jos Nala tempautuu leikkiin sekunnissa ja tarraa jo toisella sekunnilla kintaasta kiinni ja kolmannella ravistelee sitä innoissaan. Ja vaikuttaa että Nala reagoi muutenkin paljon paremmin eri asioihin mitä aikaisemmin. Joten, tämän aion käyttää hyväkseni etenkin nomea treenatessa, mutta varmasti myös toko saa osansa. Toivon vain, etten onnistu pilaamaan tätä.
Ja kun nykyhetkeen päästiin, aion ilmoittaa, että mikäli olosuhteet sen sallivat (Nalan paksuuntuminen suhteessa ajan kulumiseen -yhtälö on vielä ratkaisematta), aion myös tänä vuonna (2011) ilmoittautua NOME-B -kokeeseen ja toivottavasti ehtisin useampaankin. Toko saa edetä omalla temmollansa, mutta aion keskittyä keskeneräisimpiin liikkeihin erityisesti.
Uuden vuoden uusia kujeita!
14. joulukuuta 2010
Viimeiset tähtihetket
Niin on puoli vuotta mennyt hujauksessa. Nala sai kesäkuussa Ansan seurakseen ja leikkikaverikseen. Tytöillä on ollut kyllä hauskaa temmeltää milloin missäkin. Viime kuukaudet pääasiassa Jyväskylässä. Vaikka Nalalla oli "epäleikkikausi", on se taas innostunut juoksentelemaan Ansan kanssa. Tuntuu, että ne ei väsyis koskaan, jos vaan saisivat mennä niin kuin haluaisivat! Kaikki hyvä loppuu aikanaan: Ansa on meidän seurana viimeistä viikkoa. Varoitan kuvatulvasta, koska tämän jälkeen Nalasta saa harvemmin otettua vauhdikkaita kuvia. Ja Ansakin on kyllä lystikäs kuvauskohde.
 |
Päämääränä sakemannin niska |
 |
| Sakemanni jäi jälkeen |
 |
| Tanssiharjoituksia |
 |
| Sokerimunkki |
 |
Kaverusten yhteiset kiinnostuksenkohteet |
 |
| Haha, tältä Nala näyttää 10-vuotiaana..?! |
 |
| Kilpaa! |
 |
| Kilpajuoksu päättyi kolariin! |
 |
| "Talk to the Paw!" |
 |
| "Talk to the Paw!" vol 2 |
Söpöstelijät!
 |
| Aww, toisella oli niin kivaa jääpalan kanssa.. |
27. marraskuuta 2010
Pakkopullasorsat talvehtimassa
Nyt kun pitäisi tehdä kaikkea muuta, on hyvä aika kirjoittaa kuulumisia (vaikka en kyllä tiedä kuka niitä enää täältä lukee..). Noh, Jyväskylässä ollaan edelleen. Koulu on antanut uusia oppeja ja haasteita. Ainainen haaste opiskellessa tietysti on tehdä tehtävät ajoissa, mutta sitä harvoin tapahtuu. Mutta ainakin vielä opiskelu maistuu sen verran että eiköhän tästä ammatin saa repästyä.
Nala ja Ansa ei varmaan olleet lumen tulosta yhtä innoissaan mitä minä, mutta eivätpä ne pahakseenkaan laittanut. Lumi pehmentää iskuja mukavasti, kun leikin tiimellyksessä välillä könähtää selälleen. Nalalla oli välillä vähemmän leikkisä vaihe, mutta taas kyllä juostaan lenkillä täyttä päätä ja polvitaipeita saa koukistella tasaisin väliajoin. Itseä kyllä harmittaa, kun ei voi kantaa suksia kotoa tänne ja takaisin, koska lumi houkuttelisi hiihtämään! Toisaalta kotona on vielä paremmat maastot sivakoida..
Nalakin sai lokakuussa lomaa minusta, ja samalla itse kävin ensimmäisellä ulkomaanmatkallani Roomassa! Tuosta on kyllä hankala pistää paremmaksi, nautin reissusta ihan mielettömästi. Nala ei vissiin ihan niin paljon vetäessään mahansa veteläksi, mutta onneksi sekin meni sitten ohi.
Syysloman jälkeen (jo..) ehdittiin käymään Iissäkin mutka, isänpäivän kunniaksi. Pikaisen hirvenbongausreissun jälkeen päästiin Onniakin käyttämään metsässä. Jäniksen olisi pitänyt olla noissa maastoissa, misä käytiin, mutta ylös sitä ei saatu. Tosin metsästäjät oli aktiivisimmillaan nuotion ääressä ja Onni sai tehdä tehtävänsä yksin. Eikä edes nuotiopullaa saanut. Paluumatka Jyväskylään hoituikin yllättäen bussilla, koska lemmikkivaunu oli täynnä..! Koirat oli koko matkan lunkisti, vaikka Ansan makoillessa käytävällä joku välillä joutuikin harppaamaan yli.
Ensi viikonloppuna olisi luvassa taas pohojosen reissu autolla matkustaen. Luksusta! Vielä enemmän luksusta on pikkujouluruuat, joista sitten varmaan vuorotellen poksahdellaan. Jos ei poksahella niin sitten käydään huiskimassa suksien kans!
Nala ja Ansa ei varmaan olleet lumen tulosta yhtä innoissaan mitä minä, mutta eivätpä ne pahakseenkaan laittanut. Lumi pehmentää iskuja mukavasti, kun leikin tiimellyksessä välillä könähtää selälleen. Nalalla oli välillä vähemmän leikkisä vaihe, mutta taas kyllä juostaan lenkillä täyttä päätä ja polvitaipeita saa koukistella tasaisin väliajoin. Itseä kyllä harmittaa, kun ei voi kantaa suksia kotoa tänne ja takaisin, koska lumi houkuttelisi hiihtämään! Toisaalta kotona on vielä paremmat maastot sivakoida..
Nalakin sai lokakuussa lomaa minusta, ja samalla itse kävin ensimmäisellä ulkomaanmatkallani Roomassa! Tuosta on kyllä hankala pistää paremmaksi, nautin reissusta ihan mielettömästi. Nala ei vissiin ihan niin paljon vetäessään mahansa veteläksi, mutta onneksi sekin meni sitten ohi.
Syysloman jälkeen (jo..) ehdittiin käymään Iissäkin mutka, isänpäivän kunniaksi. Pikaisen hirvenbongausreissun jälkeen päästiin Onniakin käyttämään metsässä. Jäniksen olisi pitänyt olla noissa maastoissa, misä käytiin, mutta ylös sitä ei saatu. Tosin metsästäjät oli aktiivisimmillaan nuotion ääressä ja Onni sai tehdä tehtävänsä yksin. Eikä edes nuotiopullaa saanut. Paluumatka Jyväskylään hoituikin yllättäen bussilla, koska lemmikkivaunu oli täynnä..! Koirat oli koko matkan lunkisti, vaikka Ansan makoillessa käytävällä joku välillä joutuikin harppaamaan yli.
Ensi viikonloppuna olisi luvassa taas pohojosen reissu autolla matkustaen. Luksusta! Vielä enemmän luksusta on pikkujouluruuat, joista sitten varmaan vuorotellen poksahdellaan. Jos ei poksahella niin sitten käydään huiskimassa suksien kans!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)