Chillaa suolla

Viime kesänä Nala osoitti, että mustikat kelpaavat retkievääksi (ja jos ei ole mustikoita, niin juolukat ja variksenmarjat hoitaa asian as well). Käytiin muuan päivä hillasuolla ja ajattelin, että en ainakaan näytä hillojen olevan syötävää evästä, jottei hilloja ahnaasti keräilevä äitini pahastuisi. Itse en niitä ämpäriin asti kerännyt, koska en mausta niin välitä. Nala kuitenkin opettamatta tajusi, että suollakin on syötäviä marjoja ja vielä nopeammin älysi hotkia vain kypsät marjat. Ja niitä sitten meni. Oli siinä se hyvä puoli, että ei tarvinnut kuin seurata koiraa, niin tiesi missä on hyvä hillamätäs.

Muuan toinen päivä Nala tutustui uuteen koirakaveriin, bordercollie Viiruun, mutta totesi paimenen olevan yhtä ällöttävä kuin muutkin paimenet. Ne on liian vauhikkaita ja pitää ällöttävää haukkumisääntä. Nala sanoi hyi ällöä ja keskittyi nuuskuttelemaan omia juttujaan.