En voi sille mitään, että aina kun aurinko paistaa talvipäivänä ja pääsee rauhassa tallustelemaan metsään tai jäälle, rakastun Suomen talveen yhä uudelleen. Sen avulla saa kyllä suljettua kaikki mieltä painavat asiat hetkeksi. Epäkaupunki-ihmisenä en kuitenkaan pidä siitä, että lenkillä joutuu ajoittain väistelemään muita ihmisiä. Tosin niistä on välillä hyötyä polun tallaamisessa järven ympäri. Puolensa kaikella.. Mutta helmikuun puolella saatetaankin siirtyä maalaisempiin ja pohjoisempiin maisemiin taas vaihteeksi, ettei vain helle pääse liian nopeasti yllättämään.
Vakkari lenkkireittini kulkee vähän matkaa vedettyä hiihtolatua, koska en uskalla sulan avannon kohdaltakaan siirtyä jäälle. Näin tammikuussa on toooosi monta kertaa tehnyt mieli raahata sukset varastosta, kun olen ihaillut tasaista latupohjaa. Kuin jostain himourheilijan kauhuleffasta (siis en minä, olen vain harrastelija) olen saanut nauttia koko tammikuun flunssasta. Ei siis hiihtohommia vähään aikaan, eikä Nalakaan ole päässyt minua valjaissa raahaamaan.. No ei se meidän bravuuri ole ollutkaan tuo hiihto. Nala ei ole mikään hirmu innokas vetojuhta ja minun suksetkin kaipais taidokkaampaa voitelua. Päätin siis opettaa eli totuttaa Nalalle vähän tuota vetohommaa, ennenkä pääsee painavemman ja hitaamman lastin vetoon. Heitin pulkkaan repun pienine painoineen ja heilautin ruoskaa! *ktss*
 |
| Käännös! |
 |
| I'm free, I'm free, I'm freee! |
 |
| Nalakaan ei aina tyydy pieneen keppiin ystävänsä Ansan tavoin |
 |
Keppien kanssa Nala toimii
epärodunomaisesti silputen kaikki |
 |
Lapasten jahtaaminen voittaa keppien pureskelun 100-0!
HEITÄ JO! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti