Talvi tuli takaisin

Tässä on kyllä ollut jo sen verran syksyä, että olikin jo aika tulla lunta! Tosin taisi sitä jo aikasemminki tulla Kannukseen, mutta olin sillon muualla.. Eikä tämäkään varmaan pysy, kun on vain pari senttiä, mutta saahan sitä aina toivoa.

Kuukauden aikana on tapahtunut kaikenlaista, mutta silti melko vähän kuitenkin. Syyslomalla käytiin Nalan kans Helsingisä ihmettelemässä maailman menoa. Pittäähän sitä etelän elämää välillä tunnustella, kun kuitenkin nuo opiskelut sinne mahtaa joskus viiä.. Nala sai tutkia uusia paikkoja ja leikkiä Ansa-sakemannin kanssa. Parin päivän remmilenkkien jälkeen spurtteja oli oikein kiva pyrähtää. Nala ei päässyt oravia ruokkimaan, mutta minä pääsin kerrankin sinne Seurasaareen (tosin en juhannuksena) kun olen jo pari kertaa aiemmin ollut sinne menossa. Marjon idea se tosin oli tällä kertaa. Enpä ole aiemmin noin kesyjä oravia nähny, mitä tuolla. Änkesivät syliin, vaikka välillä vain koitin ottaa kuvia..

Kuva kaupungista

Nalan kanssa alotettiin canicross-harrastus ja ihan kevyesti kisoilla. Onneksi oli ihan leikkimieliset kisat, joissa juostiin n. 1,5 km. Saatiin lainavarusteet, koska silloin ei vielä omia ollut.. Harjoiteltiin Nalan kanssa pikkunen pätkä, ja sillon vaikutti, että mää oisin saanu juosta aikalailla koiran kanssa rinnan. Aiemmin olen jo vähän koittanu kannustaa Nalaa vetämään valjaissa, mutta tähän mennessä se on vielä.. sanotaanko vaiheessa. Me ei lähdetty onneksi ensimmäisinä, joten kiusasin Nalaa, jotta tajuais kohdistaa suuntansa edellä meneviin. Lähtöväli oli minuutin, joten siinä saikin vähän odotella. Kun lähtö tuli, Nala pinkaisi täyteen vauhtiin ja minä koitin kipittää jaloineni perässä. Yllättäen Nala piti vedon päällä melkeinpä koko matkan ajan ja juostiin maaliin ajalla, jolla päästiin kuudenniksi. Oltiin siis kisan keskimmäisiä, jeah. :P

Tuosta innostuttua kulutin rahaa hyvään canicross-vyöhön ja ajattelin että voisihan tuota harrastella. Kisoihin tuskin uskalletaan kuitenkaan. Tahtoo olla ihmisen lonkka, joka hirttää ekana kiinni juoksemisessa.

Ollaanhan me vähän treenattukki jotain. Tokoa lähinnä. Sen verran että kaket edistyy hitaasti ja maahanmeno on vähän reippaampi. Kakeissa vaikeinta on seiso-istu -kohta, jolloin takajalat väkisinki töpöttää vähän eteenpäin.

Pitää vielä kertoa, kuinka hassun näkönen Nala oli, kun se pääsi kantamaan hirven pään nahkaa! Oli innoissansa, kun sai moisen saaliin kannettavakseen. Harmi, kun en silloin hoksannu, olisin voinu tehdä sillä pienen laahausjäljen. Tai laittaa pienempiin palasiin ja tehdä niillä, jos iso nahka olisi tuntunut liian kömpelöltä..