Torstaina mentiin, mutta perjantaina aloitettiin koulutukset. Meillä kouluttajana toimi Tomi Sarkkinen, jolta sai paljon hyviä ohjeita. Tehtiin ensin pari markeerausta ja sitten jatkettiin haastavempiin harjoituksiin, jossa tuli linjalle lähetystä laukauksen avulla. Nämäkin tosin muistipaikalle, sillä aikaisemmat markeeraukset tuli samalle paikalle. Nala rupes heti vaikeampien harjoitusten kohdalla possuilemaan eikä tehnyt kunnolla. Damin jätti ekalla yrittämällä noutamatta ja haisteli omiaan. Damit saatiin silti noudettua, mutta "Pepen" motivaatio ei noussut. Sitä se olikin sitten melkein koko loppuajan (siihen asti, kun päästiin riistalle). Harjoteltiin myös lähihakupillitystä ja sen käytännöllistä käyttämistä. Koira kannattaa pysäyttää ennen haluttua aluetta ja pillityksellä se etenee vielä alueelle asti hakemaan. Ei siis tarvitse turhaa ajaa koiraa alueen yli ja pillittää vasta sitten.
Lauantaina mentiin veden ääreen. Nala teki ok ensimmäiset markeeraukset ja linjan, joka tuli samalle paikalle kuin markeeraukset. Vesinoudoissa tehtiin lähetys viistoon, ja annettiin koiralle useampi vaihtoehto mennä veteen. Se suorin oli tietenkin ainut sallittu ja väärästä kutsuttiin takaisin. Linjalle lähettäessä tuli muistaa antaa "eteen"-käsky vielä ennen vettä, jotta koira varmasti sinne menee. Tehtiin myös kaksoismarkeerausta vastaavasti: koiralla kaksi mahdollisuutta mennä damille. Ensimmäinen nouto oli helppo, mutta toinen vaikeampi. Possulle se oli liian vaikea ja piti helpottaa uudella heitolla. Sekin jäi välille......... Sen jälkeen tehtiin vielä suora linjalähetys veteen, jonka Nala ois mielellään jättäny noutamatta. Meni kuitenkin patistellessa veteen ja haki kaksi damia.
Haku toimi hyvin, koska ruudussa oli riistaa. Nala haki innokkaasti ja toi reippaasti! Ei tarvinnut pillittää kuin kerran. Kanin se toi myös hyvin vaikkakin jäljen ohi paahdettiin tuhat lasissa.
Sunnuntaina kokeiltiin mölli-WT:tä ja ihan onnistuneesti. Nala oli 17 (?) koirasta neljäs. Tehtävinä oli markeeraus ja sen jälkeen samalle paikalle linja. Nala meni suht ok, mutta palautus oli hitaahko. Molempia noutoja helpotti laukaus. Toisella rastilla oli pätkä seuraamista ja sitten PITKÄ markeeraus (Nalan aikasempiin verrattuna). Tässäkin laukaus. Nala seuras sinne päin, välillä ryntäs eteenpäin. Markeerauksessa meni vauhikkaasti suoraan alueelle, haki jonkun hetken ja toi damin takas. Ote oli remmin päästä, eli tosi huono. Ei kuitenkaan tiputtanut. Jouduttiin vielä uusintaan, koska oltiin saatu tasapisteitä muiden kanssa. Tehtävänä normi markeeraus. Nala meni hyvin, mutta tiputteli damia ja kantoi edelleen huonosti.
Viikonloppuun olen silti tyytyväinen, sain ainakin itse paljon irti.
Laitanpa vielä joitain asioita ylös, mitä jäi mieleen leiriltä:
- Voisin vaatia koiralta jo jotain, ollaan jankattu vähän paikallaan. Koira tuntuu osaavan jo melko paljon
- Seuraamisesta pitäisi tehdä "automaatio". Ei tarvitsisi keskittyä koiraan vaan voi seurata ympäristöä. Erityisen mukavaa olisi saada tämä aikaan ensi syksylle.
- Olisi mielettömän kätevää, jos ruokapalkan saisi pois...
- Pillityksiä pitäisi harjoitella: pysähtymiselle kasvattaa etäisyyttä, lähihaun harjoittelua jatkaa ja luoksetuloa varmentaa.
Heikki Nevalaisen luento:
- Pennun kanssa helppo aloittaa jäisellä riistalla
- Seuraamisessa viretila alhaalla (vire kyllä nousee, kun tulee toimintaa)
- Ihanne: koiraan ei tarvitse kiinnittää huomiota
- Malttiharjoituksissa ohjaaja rauhallinen, palkkaus makupalalla
- Ongelmaharjoitukset lähellä ohjaajaa, tällöin pystyy puuttumaan virheelliseen toimintaan
- Pillitykset vasta kun on tarvetta (esim. luoksetulo, kun koira lähtee huitelemaan muualle)
- Noutojen harjoittelu esteiden yli hyvä muistaa
- Hyppiminen poi ajoissa: pidä dami/riista alhaalla, vie selän taakse, kiellä jos tarpeen
- Ohjausharjoituksissa ruokakuppi hyvä apu
- Takaalähetyksiin vaikka useampi dami, jotta koira varmasti löytää
- Takaalähetysmerkki ylöspäin
- Harjoittele eri asioita erillään (esim. linjaharjoituksissa älä puutu palautuksiin)
- Koiran ja ohjaajan välimatkan lisäys tapahduttava nopeaa, koiran ja damin etäisyys edelleen pieni (suuntien opettelussa)
- Oman koiran tunteminen: heikkoudet ja vahvuudet (tiedät, miten koira suoriutuu tehtävästä parhaiten)
- Valmistautuminen edellisinä päivinä koiran mukaan: millaisia harjoituksia ja milloin
- Tekeminen AINA samalla tavalla (lähetys, merkit...), rutiinilla kokeessa
- Kokeessa ei mitään uutta
- Kontakti koiraan ennen koepaikalle menoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti