29. tammikuuta 2009

Askarrellen

Kolmen päivän vapaa on ihanuutta, mutta edelleen se pitäisi käyttää tehokkaaseen lukemiseen. Ilonpilausta. Kuitenkin, aikaa tuhlatakseni kai, ajattelin laittaa pari kuvaa viimeaikaisista askarteluista. olen innostunut painojen painamisesta, se on mielettömän kivaa. Ja varsinki jos keksii jonku hyvän aiheen.

Ensimmäinen koirapainatus oli tämä Onni-kuva. Sen tein viime syksyllä alkeellisin keinoin, mutta onnistui ihan ok. Nyttemmin väri on jo alkanut kulua pois osittain. Johtuu siitä, että kärsivällisyys meni aikoinaan tuon valkoisen värin kanssa ja laitoin sitä sitten ihan reilun kerroksen.. Kuvassa saattaa näyttää menneen vinoon tuo kuva, mutta oikeasti se on melko suorassa.


Tämä oli suunnitelmissa siihen asti, kun sain tilattua yhden hupparin lisää. Huppari on vaalean harmaa, ja väri alunperin suunniteltu painamista ajatellen. Alkuperäisestä juoksukuvasta tulostin vähän A4:sta isomman kuvan ja parantelin toista jalkaa ja lisäsin toisen, joka oli jäänyt kuvan ulkopuolelle. Piirsin ääriviivat tummalla kynällä, ja sen jälkeen piirsin koiran kontaktimuoville läpi. Malttamattomana en odottanut valoisaa ikkunaa, vaan oli pakko piirtää illalla kun vauhtiin pääsi. Hyvä tuli silti. Leikkasin ohuella mattoveitsellä kuvan irti ja nakkasin kehykset paidan selkään. Paita piti suoristaa erinäisillä patenteilla, koska helmat meni muuten ryttyyn. Alkuun ja loppuun kastelin sientä jotta joka paikka peittyisi kunnolla mustalla eikä miljoonaa värikerrosta tarvittis käyttää.

Joulun allakin tuli pari paitaa painettua, josta lähinnä nykynen innostus on peräisin. :) Nuo paidat ei itseläni enää ole, joten en viitti niitä kaikelle kansalle esitellä. Tuli kuitenkin todettua, että ei tuo paitojen painaminen niin vaikeaa ole, miltä se näyttää. Pitäisi ottaa joku vähän noita (Onni + Nala-kuvia) haastavempi kuva minkä lopputulos voisi olla näyttävämpi. Uutta ideaa odotellessa..

28. tammikuuta 2009

Sijaistoimintojen kuninkuusravit

Koeviikko tulla tuupahti, nyt on tehty jo kahdet kokeet, vielä neljä jäljellä. Onneksi huomisen jälkeen tulee kolmen päivän levähdystauko, mutta sekin pitäisi käyttää hyödyllisesti lukemiseen. Aivan kuten tämäkin aika. Saa nähdä mitä siitä tulee. Suunnitelmissa ainakin matikan kirjotuksiin lukiessa olisi nakata läppärillä kaapinperää, jottei ajatukset harhaudu mihinkään datailuntyyliseen. Pöytä on myös suunnitelmissa tyhjentää, jottei kynsiä tulisi saksittua 2 mm mittaisiksi, ku ne tarvitsee säännöllistä leikkausta!

Joku viikko kokeilin päivien aikatauluttamista, ja hyvin se toimikin, tuli tehtyä asiat ajallaan. Huonompi puoli siinä oli, että aina tuli niitä ennalta suunnittelemattomia menoja, jotka sitten veti aikataulun mylälle. Joka tapauksessa, meinasin ainakin 20.3. asti koettaa jonkinlaista aikataulunpoikasta pitää, että noihin kirjotuksiin tulis panostettua.. Kuulostaa takuulla hullulta, mutta niin olen minäkin! Jos sitä edes joskus oppisi olemaan aikaansaava, edes hetkellisesti.

Nalan juoksut jatkuu, mutta muuten koira on ennallaan. Tokokokeisiin tuli ilmottauduttua (kuukauden päähän) mutta vielä ollaan treenailtu pääasiassa nomea. Pieksämäen jälkeen ei tottista olla hiottu ja varmaan vähemmälle se jääkin näiden juoksujen takia, kun ei hallille päästä. Kyllä nuo liikkeet toimii, ellei mene jotain tosi tyhmää tekemään. :)

Ja ihan pakko on haastaa myös blogia lukevat kirjoittamaan päiväkirjaa 2. helmikuuta eli ensi maanantaina! Itse ainakin aion. :)

21. tammikuuta 2009

Thanks a lot

Ja mitäs tänään odotti kotona koulusta tullessa. Koira sekä verinen sänky, nam. Kyllä, koirallani alkoi juoksut. Noh, hyvä että tulivat joskus (helpottanee kokeiden tutkailua), mutta taas menee hallikortti kankkulan kaivoon, kun sinne ei ole juoksujen kanssa asiaa. Ekalla kerralla tuli kennelyskä ja hukkaan meni melkeen koko kuukausi, nyt vain kaks viikkoa. Hauskaa. Onneksi Nala ei kuitenkaan luonteeltaan muutu vaan on reipas itsensä. Muutenkin tuli juoksut aikalailla ilman merkkejä.

Nometreenejä on jatkettu nämä pari päivää, ja niitä tullaan jatkamaan. Eteenlähetykset on mennyt pieleen omien mokien takia.. Koira on kyllä nähnyt mihin dami on jätetty ja lumessa mennyt selvä ura. Silti (tyhmä minä!) Nala näki muualle muka piilotetut damit ja säntäsi puolenvälin jälkeen sinne.

Ohjauksessa ollaan kasvatettu etäisyyttä koiraan ja damiin. Tähän mennessä oikea on ollut harjoituksen painopiste.

19. tammikuuta 2009

Vanhahko

Viikon aikana on asunto seiskan toiminta ollut suhteellisen normaalia, mutta jotakin väriäkin saatiin mukaan. Allekirjoittanut täytti turhan 19 vuoden iän, ja sitä juhlistettiin syömällä isosti ja harrastamalla urheilulajeja. (No ainakin polvet sain kipeeksi..) Viikonloppuna matkailtiin maakunnissa (ainakin 5 erissä :D ) koetoimitsijakurssi 1:n vuoksi. Istumalihasten kasvattamista oli tuo reissu, mutta saipahan ilmaset pullat sentäs! Nala oli pe-su kennelillä hoidossa ja onnistui keräämään vähän lihaa luittensa ympärille, vaikka ruokamäärät oli ihan normaaleja. Hassua. Energiaa oli kertynyt pään sisälle sitäkin enemmän ja hepulit oli suuret, kun menin koiraa hakemaan.

Nometreenit on mennyt nykyään vähän vaihtelevanlaisesti. Väliin koira osaa ja välillä ei vaan innosta. Olen joka tapauksessa tehnyt kaksoismarkeerauksia, hakua (mm. ojan yli), eteenlähetystä lumiuralla ja pillityksiä (lähinnä istuminen)..
Markeeraukset menee yleensä aina nappiin, Nala lähtee sinne, minne lähetän. Haku on yleisimmin se, mikä menee innottomammin, vaikken kahta useampaa haetuttaisikaan. Nala kyllä kulkee alueella, mutta löntystelee vain ja välillä touhuaa ihan omiansa... Pillitykset etenee, kun vain jaksaisi niitä kunnolla harjoitella.

Tottista pitäisi treenata ongelmakohtien osalta ainakin, nyt kun tuo hallikorttikin on vielä voimassa.. Ehkä voisi katsoa myös voittajan liikkeitä ja pohjustella niitäkin aikansa kuluksi (kun tuota ylimääräistä aikaa onkin niin kamalasti :D )

11. tammikuuta 2009

Kevyttä

Lukiolla jatkettiin, mutta onneksi eka viikko kesti vaan kolme päivää. Perjantaina tuntu olevan jo liian väsy.. Eilen oli ulkona mahtava keli, mutta kirosin mielessäni, kun ei ollu just saatavilla kameraa. Tänään on tietenkin pilvistä, kun kamerakin ois.

Kokeen jälkeen ollaan otettu kevyemmästi, ei olla treenailtu kuin ihan pikkupätkiä. Nala on ollut terhakkana, lukuun ottamatta luoksetulon pysäytystä, joka uhkasi taas pahasti tulla läpi. Ennen seuraavaa koetta tuo pitäisi saada paljon varmemmaksi. Ehkä pitäisi tuohonkin liikkeeseen tukkia namit avuksi, koska se on ainakin varma nakki, että labrootteni menee ruoan perässä.

Nomea kuitenkin pitäisi harjoitella nykyistä enemmän. Nalan intokin on noussut tuota lajia kohtaan, joten mikään muu kuin ohjaaja ei sitä estä. Jänskättää kyllä ajatuskin starttaaminen nome-kokeessa, koska koskaan en ole livenä noita kisoja nähnyt (vrt. tokokokeet, taipparit..). Vahvasti harjoituksen alla (ennenkä mitään voi edes suunnitella) on eteenlähetys, pillitykset ja ohjaus. Markeeraukset (1 ja 2) on menny ok kuin myös haku. Nala lähtee nykyään huomattavasti kauemmas hakemaan, mitä esim. kesällä.

6. tammikuuta 2009

Toko Pieksämäki

Meille tulee vähän liianki tavaksi nuo pitemmät kisamatkat. Mitäs sitä asuu josain Pohjanmaalla/pohjoisessa (ei onneksi Lapissa kuitenkaan) niin kaikkialle on pitkä matka. Onneksi välillä on sentään lähelläkin jotain kokeita, mutta tälläkin kertaa matkattiin vähän kauemmas, junalla oikein. Vuorossa oli Pieksämäen valloitus.

Labbiskaksikko päätyi kokeilemaan onneansa tokokehissä, toinen alokkaassa ja toinen avoimessa. Koskaan en ole ennen kisaa hermoillut noin "paljoa", ehkä se on tarttuvaa..? Dääm suoritti liikkeet kunniakkaasti, mutta harmikseen ei saanut pomppia pomppujansa hyppyesteen yli. :) Oma pyrkimys oli saada Nala tekemään reippaan suorituksen, päällimmäisenä tavoitteena ykköstulos.

Estehypyn sijoittelu helpotti tilannetta sen verran että pystyin laittamaan Nalalle ruokapalkan. Se helpotti jo paljon..
Paikallaanmakuu 8 Nala meni kolmannella(!) käskyllä maahan, toisella yritti jo kovasti, mutta epäröi liikaa ja nousi taas. Paikallaan se pysyi kuin patsas.
Seuraaminen 10 Koira tuli alkuun vähän siellä täällä ja vasemmalle käännyttäessä se sekoili (tai ohjaaja antoi liikaa apuja) ja taisi koittaa täyskäännöstä kun jäi jälkeen. Muuten ihan ok.
Maahanmeno 8 Jaahas... Nala tais mennä ainakin hitaasti maahan, mutten kyllä mahda muistaa, mitä muuta siinä meni vikaan. (Huom. Muistinmenetys koepaniikissa on mulle ihan normaalia, onneksi on keksitty videot. Kokeen jälkeen ei ollut paljoa aavistusta, mitä pisteitä me edes saatiin. :D )
Luoksetulo 9 Tuli vähän lönkytellen ja seisahtui vähän hitaasti. Tuli suoraan sivulle! o.O (siitä ei toki pisteitä lähtenyt)
Seisominen 8 Nala tallusteli ainakin oman mittansa käskyn jälkeen...
Nouto 10 Hieno nouto, Nala tuli vinoon eteen, mutta siitä ei miinusta.
Kaket 8 Nala meni vasta toisella maahan ennen jättöä, mutta muuten ei takajalat liikkunut senttiäkään.
Estehyppy 9 Nala taisi istahtaa aavistuksen hitaasti.
Kokonaisvaikutelma 9

Pistemäärä 174 -> AVO1

Keskimääräisesti meni siis ihan hyvin tuo suoritus, mutta vielä on kovan hiomisen varaa. Paremminkin ois voinu mennä, joku reippaus tuosta puuttui. Nalan nukahtaminen maahanmenovaiheissa oli ihmeellinen.. Huomasin myös sen, että jouduin sanomaan jäävät käskyt tosi nopeaa, en ehtinyt kauaa miettiä mikä jalka sitä nyt astuu mihinkin (yleisesti teen niin, että kun oikea astuu, tulee seisoa ja vasen, tulee mennä maaha). Hätäily saattoi vaikuttaa tuohon seisomiseen, mutta siitähän ei koskaan voi olla varma. Ja aina voi jossitella. Josjos. Jos lopettaisin jossittelun ja alkaisin nukkua.

Huomenna alkaakin jo koulu, jesh (huomaa ironia). Koskaan ennen lomalla en oo näin hyvin saavuttanut loma"moodia" kuin nyt. Ja huomenna se pilataan, pah.